Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Valmista ensin kylmäuutettu kahvi. Mittaa kahvinpurut pressopannuun. Kaada päälle kylmä vesi ja sekoita. Aseta pressopannun kansi paikoilleen ja paina mäntää muutama sentti alaspäin. Nosta kahvijuoma jääkaappiin uuttumaan 10–12 tunniksi, esimerkiksi yön yli.
Kun kahvi on uuttunut, paina pressopannun mäntä alas. Revi muutama lehti tuoretta minttua lasien pohjalle, mittaa päälle sokeri ja kylmäuutettu kahvi. Sekoita.
Vaahdota kookosmaito ja lusikoi se juomien pinnalle.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.