Ruskista jauheliha omassa rasvassaan paistinpannulla.
Lisää joukkoon hienonnettu sipuli kuullottumaan. Mausta tacomausteseoksella ja lisää vesi. Hauduta 5–10 minuuttia.
Levitä tortillachipsit laakeaan uunivuokaan. Lisää päälle jauhelihaseos. Ripottele pinnalle juustoraaste.
Gratinoi 225 asteessa uunin yläosassa 10–15 minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja saanut hieman väriä. Viimeistele vuoka salsadippi- ja ranskankermanokareilla sekä korianterilla. Tarjoa lisäksi salaattia ja guacamolea.
Vinkki! Voit tehdä nachot myös annosvuokiin.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Perheen viikonloppuherkut,
ja laita päälle mitä itse haluat 👍
Kata13
2 kuukautta sitten
Jos tämän jakaa kuudelle neljän sijaa, pääsee vähän järkevämpiin arvoihin
Per henkilö, kun resepti jaetaan kuudelle
Energia: 497 kcal
Rasva: 30,1 g
josta tyydyttynyttä 14,5 g
Hiilihydraatit: 31,6 g
josta sokereita 7,7 g
Proteiini: 24,1 g
Suola: 3,1 g
Tuuli
2 kuukautta sitten
Tämä on koko perheen suosikki,paljon laitoin myös jalapeno a ,nam
Jankku
1 vuosi sitten
Oiva ns. peruspohjaresepti, johonka voi halutessa lisätä paprikaa, tomaattia yms oman maun mukaan. Ite lisäsin paprikakuutioita ja käytin keskivahvaa salsaa, kun ei makunystyrät iha diggaa vahvast.
Ana
1 vuosi sitten
Hyvää ja suosittelen vaikka jotkut itkee ei terveellinen. Nauttikaa on ihmiset elämästä
Roponen
2 vuotta sitten
Supermaukas mättöruoka viikonloppuiltaan!
Isla
2 vuotta sitten
Tämä oli niin hyvää, että en vaan voi uskoa. Koko juttu hävisi 3 tunnissa
Riitta
2 vuotta sitten
Hyvä resepti. Tein lisäksi hyvän tuoresalaatin.
Koti keittiön kaapit
3 vuotta sitten
Ollaan testattu nacho peltiä ennenkin ja oli tosi hyvää
helmi
3 vuotta sitten
oli todella hyvää, mutta epäterveellistä joten en suosittele syömään usein
Katri
3 vuotta sitten
Reseptissä ei ollut mitään muuta terveellistä kun sipuli. Ei sitä voi ruoaksi kutsua.
Laiska kokkaaja
5 vuotta sitten
Hyvän makuista mutta kamalan rasvaista. Ei voi syödä kovin usein, ei todellakaan mikään "arkiruoka".
Virtuoosi
6 vuotta sitten
Käytän tätä ohjetta pohjana, kun teen oman version nachovuoasta. En laita vettä, enkä sekoita purkkisalsaa mihinkään. Ladon ensin nachot, sitten jliha, sipulia, paprikaa, chiliä, salsaa, ceddardippi ja toinen kerros. Päälle juustoraastetta ja uuniin. Nam!
Nam
6 vuotta sitten
Laitettiin tuorejuuston tilalle kermaviili. Sopi tosi hyvin! Tosi hyvää 😍
Rose
6 vuotta sitten
Nam kannataa testata!
Pariskunta
7 vuotta sitten
Ruoka oli erittäin maukasta ja yksinkertainen valmistaa. Suosittelen muillekkin!
Lisäsin paprikaa nachojen joukkoon ja tuorejuuston sijasta käytin juustodippiä. Tuli hyvää niinkin. Tosi hyvin maustettua ja ei ihan turhan tulista.
Ei enää
8 vuotta sitten
Aivan liian mausteista ja keinotekoisen makuista meidän perheelle :(
Väiski
8 vuotta sitten
Maukasta tuli, kaikille maistui.
Nopea ja helppo valmistaa.
Sekukasäet
8 vuotta sitten
Kannattaa tehä omia twistejä tähän ja👌🏻😋
potti
9 vuotta sitten
mitenköhän käy kun pumppasin kaikki suht pieneen vuokaan enkä millekkään laakealle vadillle.. tuleekohan puuroa? :o
SalsaTequila
9 vuotta sitten
Panosta salsaan tätä tehdessä. Pirkan salsa 1/5
Ritsa
9 vuotta sitten
En edes laittanut kun puolet vesimäärästä niin nachot oli ihan löllöjä !
Gunther
9 vuotta sitten
Hyvä resepti!
nälätön
9 vuotta sitten
Oli todella maukasta.
Äijä
9 vuotta sitten
Erinomaisen hyvän makuinen ja sopivan miedosti tulinen vuoka (mausteiseen ruokaan tottumattoman saattaa pistää vähän puhaltelemaan, tottuneempi ei juuri edes huomaa). Omat ennakkoluulot ruokaa kohtaan oli kun en ole nachojen tai salsan suurimpia ystäviä, mutta kokonaisuus vain toimii.
gainomax
10 vuotta sitten
Kesti juuri sen 30min valmista, marvelous! Tuli aivan järkyttävä olo mätön jälkeen mutta oli sen arvoista mmm-mm. 5/5 would reccomend!