Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Paista pekonit rapeaksi paistinpannulla ja nosta viipaleet talouspaperin päälle valumaan.
Leikkaa jäähtyneet rapeaksi paistetut pekonit leikkuulaudalla pieniksi murusiksi ja sekoita kulhossa sipulihillon kanssa.
Mausta burgeripihvit makusuolalla tasaisesti kauttaaltaan. Grillaa kuumassa grillissä noin 3 minuuttia per puoli. Kun olet kääntänyt pihvit ensimmäisen kerran, laita grillatun pihvin päälle cheddar- ja blue cheese juustoviipaleet valmiiksi sulamaan.
Paahda sämpylöitä pannulla tai uunissa 3 minuuttia tai kunnes ne ovat paahtuneet kullankeltaisiksi.
Sivele aiolia paahdettujen sämpylöiden leikkauspinnan puolelle tasaisesti.
Kokoa burgeri reseptin aineksista niin että pohjan päälle tulee pihvi juustoineen, sitten sipuli-pekonihillo, rucola ja lopuksi kansi päälle.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Tosi hyvää! Käytin ST.Agur sinihomejuustoa sekä pihvit vaihdoin smash-pihviin, mutta silti hyvää!
Ässä
2 vuotta sitten
Jes Aksun respat toimii, nam nam nam
Limula
2 vuotta sitten
Täytyy kokeilla
Bursapariskunta
3 vuotta sitten
Erittäin hyvä resepti. Tuli aivan erilainen burgeri, mitä on aiemmin tullut kotikeittiössä tehtyä. Enpä olisi itse tällaista komboa keksinyt. Ainoa tuote, minkä ensi kerralla ehkä vaihtaisin, on tuo makusuola. Yllättävä maku. Ihan hyvä oli, mutta ensi kerralla kokeilisin jotain toista maustesekoitusta ja katsoisin tulisiko vielä parempi. :)
Hinta-hinta-laatu suhde
3 vuotta sitten
5,30€ annos itse tehtynä? Sama hinta olisi ok valmiina grilliltä. Hyvä resepti, mutta edullisemmalla sekä nopeammin pääsee kourallisella lisukkeita ja vaikka hesen juustolla. Kokkaaminen on tietysti intohimoa, mutta vielä tärkeämpi pointti on pystyä tekemään ravintolaa edullisemmin herkkua.
Ari
4 vuotta sitten
Tykkään näistä Herlevin burgerresepteistä antamaan ideoita ja perusoppia burgerin tekoon. En ole mikään tuoteuskovainen joten otan näistä mallia ja luon bursat sitten omien mieltymyksien ja fiiliksen mukaan. Kiitos
En suosittele
5 vuotta sitten
Myös meillä lensi hillot ja basemajot roskiin ekan kokeilun jälkeen. Ainoa syötävä tästä tuoteperheestä on pihvit ja sämpylät.
Tomsku
5 vuotta sitten
Paras hampurilainen mitä ikinä olen syöny 5/5
Kysymys vain... Tähdistä ei tarvitse välittää
5 vuotta sitten
Onko makusuola pakollinen? Riittäkö normaali suola ja pippuri?
Konkurssi
6 vuotta sitten
Ylihintaisia lisukkeita. Swiss juusto oli järkyttävän kallista emmental juustoa ja aioli aivan tavallista valkosipulimajoneesia. Hävyttömän kallista sekin.
Kokeiluekspertti
6 vuotta sitten
Parhaat pihvit tuli Atrian naudan burgerjauhelihasta. Maustoin pihvit ennen paistamista Maldon savusuolalla. Käytin Saint Agur sinihomejuustoa. Suosittelen lämpimästi. Paahdin uunissa paketillisen Pirkan serranoviipaleita jotka murustin Naughtyn punasipulihillokkeen joukkoon. Vaasan burgersämpylät lämmitin uunissa näin että saivat väriä. Pohjalle laitoin aika runsaasti Naughty aiolia. Ja tietty rucolaa reilusti pihvin päälle. Suosittelen todella tätä burgeria.Tulee varmasti laitettu vieraillekin.
Kokki
7 vuotta sitten
Plussaa: paras marketeista löytyvä burgersämpylä ja kerrankin hyvä paisto-ohje pihville (yleensä ne ohjeistetaan paistamaan kuiviksi korpuiksi). Mutta miksi ihmeessä Herlevi on mennyt antamaan nimensä tuolle "punasipulihillokkeelle", joka on niin teollisen makuista ja koostumukseltaan outoa mössöä, että päätyi meillä biojätteeseen yhden testikerran jälkeen. Suuri pettymys oli myös tuo Castellon sinihomejuusto, joka on aivan liian voimakasta burgeriin: sen pistävyys jyräsi kaikki muut maut alleen. Jos burgeriin haluaa sinihomejuustoa, sen on syytä olla hienostuneen makuista (kuten vaikkapa Saint Agur). - Ei tullut hyvä burgeri, ei. Ei lähellekään Herlevin oman ravintolan Naughtya. Vrt Välimäki/Lidl :(
K-Kuluttajapalvelu
7 vuotta sitten
Kokki, mukavaa kuulla, että burgerisämpylä on maistunut! Laitetaan palaute tästä eteenpäin.
Nautiskelija
7 vuotta sitten
Tsiisus sentään, miten hyvää on punasipulihilloke ja aioli pihvin kanssa. No, tietty muutkin lisukkeet ovat siinä mukana antamassa taivaallista makuelämystä.
Kokeiltu on
7 vuotta sitten
Olipas ihan järkyttävän voimakasta tuo sinihomejuusto. Jos ei pidä voimakkaasta sinihomejuustosta niin ei kannata tuota Naughty brgr juustoa ostaa. Toinen on tuo punasipulihilloke. On tosi makeaa niin alkaa puistattaan loppuvaiheessa. Ei maistunut pihvi yhtään nuiden makujen seasta. Ainoat hyvät koko burgerista oli Sämpylä,cheddar ja aioli .
Naughty..
7 vuotta sitten
Terveysedellä nimimerkille tiedoksi,että eipä se maistu,kun kaikki parhaimmat raaka-aineet oot heittäny veke. Sama olla syömättä kokonaan.Oli ihan törkeen hyvä burgeri. Tehdään kyllä jatkossakin.
Terveysedellä
7 vuotta sitten
Jätin makusuolan, pekonin ja juustot pois. Tuli aika mautonta, mutta varmasti terveellisempää!!