Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: 30–60 min
Kuori pestyt päärynät. Leikkaa noin sentin kuutioiksi. Kaada kevyesti öljyttyyn pienehköön (noin 18 cm x 25 cm) uunivuokaan. Mausta sitruunamehulla ja kardemummalla.
Sekoita kulhossa maapähkinävoi, öljy, vaahterasiirappi ja kaneli. Lisää kaurahiutaleet ja sekoita. Levitä kauraseos päärynöiden päälle.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.
Tarjoa esimerkiksi maustamattoman jogurtin kanssa.
Voit tehdä paistoksen myös airfryerissa. Paista 180-asteisessa airfryerissa 10–15 minuuttia. Paistos on hyvää sekä lämpimänä että kylmänä.
Resepteiltä löytyvä Sydänmerkki kertoo ravintoarvoiltaan paremmasta vaihtoehdosta. Resepteissä on kiinnitetty huomiota rasvan laatuun sekä rasvan, suolan ja sokerin määrään.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
yli 60 minValmistusaika yli 60 min. 3,4(82 arviota)Arvosana 3,4 tähteä viidestä, 82 arviota.
Lisää inspiraatiota lautaselle
Arvostele resepti
ka. 4,1 (61 arviota)
Peikko
1 kuukausi sitten
Tein tätä tänään ja tuli kyllä tosi hyvää. Sitruunaa ei ollut niin käytin jääkappiin jääneen limen mehun ja jätin kardemumman pois. Vaahterasiirapin sijaan käytin kookossiirappia ja öljynä avokadoöljyä. Söin itse tehdyn cashewvaniljakastikkeen kanssa ja oli kyllä makeaa herkkua ja päärynät oli pehmenneet juuri sopiviksi. Vaniljakastikkeen tein liottamalla 2 dl cashewpähkinöitä muutaman tunnin ja blendaamalla huuhdotut pähkinät sekä 2 dl vettä ja noin ruokalusikallinen kookossiirappia ja ripaus suolaa sileäksi ja siivilöin vielä siivilän läpi ja lisäsin aitoa vaniljajauhetta. :)
Lily
4 kuukautta sitten
Ihan ok
Jolly
5 kuukautta sitten
Its good and easy!
Kesää odotellessa
5 kuukautta sitten
Tein reseptiä mukaillen gluteenittomista kaurahiutaleista, omenoista ja mansikoista. Tosi hyvää. Sopii jälkiruoaksikin. Olisin varovainen vaahterasiirapin kanssa, ettei tule liian makeaa.
MSJ
5 kuukautta sitten
Hyvä on. Kardemummaa voi laittaa vähemmän, jos ei niin omaan makuun. Voi olla liian vahva, jos miedon makuisia päärynöitä.
Annu
7 kuukautta sitten
Hyvää, mutta saman voi tehdä ilman sähköuunin lämmittämistä, siis vähemmällä sähköllä: jätä maapähkinävoi pois ja paista pannulla vuorotellen. Eli päärynät ja kaurarapeus erikseen. Yhdistä lautasella, niin kaura ei pehmiö.
Emppu
11 kuukautta sitten
hyvää tuli, suosittelen
Herkuttelija
1 vuosi sitten
Mielettömän hyvä resepti! Vaahterasiirappia lisäsin hieman kaurahiutaleiden sekaan ja tein hieman isompana annoksena kauraherkun muutenkin. Valmiin päälle turkkilainen jogurtti ja vaahterasiirappi! Toimiva välipala ja vie makean nälän vaikkei niin makeaa itsessään olekaan!
MiniZ
1 vuosi sitten
Siis todella hyvä täyttävä herkku, toimi hyvin vaniljarahkan kanssa.
Nitta
1 vuosi sitten
Kyllä
K-Kuluttajapalvelu
1 vuosi sitten
Mia, maapähkinävoin voi jättää halutessaan pois. Hunajan tai vaahterasiirapin ja öljyn määrää voi tarvittaessa hiukan lisätä, jos kauraseos tuntuu liian kuivalta.