Amerikkalainen klassikkoleipä tuna melt on täytetty tonnikalatahnalla ja sulatetulla juustolla. Ruokaisa leipä sopii salaatin kera kokonaiseksi ateriaksi.
Ainekset
4annosta
n. 3,40 € per annos
8 viipaletta 8 viipalettavaaleaa leipää tai paahtoleipää
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: 5–15 min
Valuta tonnikala. Hienonna maustekurkku pieneksi kuutioksi. Kuori ja hienonna sipuli. Sekoita kulhossa kaikki tonnikalatahnan ainekset.
Viipaloi leipä. Raasta juusto.
Voitele leipäviipaleet toiselta puolelta ja käännä leipäviipaleet leikkuulaudalle voideltu puoli alaspäin. Jaa juustoraaste leiville. Lusikoi ja levitä sitten neljälle leipäviipaleelle tonnikalatahna. Käännä toiset neljä juustoraasteella täytettyä leipää tonnikalatahnan päälle, juustopuoli sisäänpäin. Paina leipiä hieman littanoiksi.
Paista leivät keskilämmöllä paistinpannulla molemmin puolin, yhteensä noin 5 minuuttia, kunnes leivän pinnat ovat kauniin ruskeat ja juusto sulanut leipien sisälle. Paina leipiä paistinlastalla pannua vasten paistamisen aikana.
Nosta valmiit leivät pannulta, leikkaa kahtia ja tarjoa esimerkiksi vihersalaatin kanssa.
Voit käyttää myös voileipägrilliä tuna melt -leipien valmistamiseen.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Valikoima ja hinnat kaupasta
Valitusta kaupasta ei löytynyt tuotetta ainekselle: voita tai margariinia voiteluun
Ilman Plussa-korttia 1,14 € kappale (42,22 € kilogramma)Ilman Plussa-korttia 1,14/kpl (42,22/kg)
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.