Hellmann's - 100 vuotta hyvää makua
Julkaistu 30.6.2020Hellmann'sin rakastetuilla majoneeseilla on takanaan pitkä historia ja parhaat raaka-aineet.
Hellmann’s majoneesien matka alkoi jo vuonna 1905 ja vuonna 1913 ensimmäinen Hellmann’s deli-myymälä avattiin New Yorkissa Richard Hellmannin toimesta. Hellmann’sin majoneesi onkin ollut jo yli sadan vuoden ajan amerikkalaisten ykkösmajoneesi ja sitä rakastavat myös miljoonat ihmiset ympäri maailmaa.
Vuodesta 1920 alkaen myyntiin tuli kaksi majoneesia eri resepteillä. Erottaakseen majoneesit toisistaan, Richard Hellmann lisäsi sinisen rusetin toisen majoneesipurkin ympärille. Hellmann uskoi, että hänen luomuksensa oli kaikkien aikojen parasta majoneesia ja hänen asiakkaansa olivat samaa mieltä. Rusetilla merkitystä majoneesista tuli niin suosittu, että Hellmann päätti lisätä nykyään jo ikonisen sinisen rusetin logoksi lasisten majoneesipurkkien kylkeen.
Hellmann’sia rakastetaan kaikkialla maailmassa ja se on esimerkiksi Suomessa kolmanneksi suurin majoneesibrändi. Hyvä ruoka syntyy parhaista raaka-aineista. Siksi Hellmann'sin majoneeseissa käytetään ulkokanojen munia sekä kasviöljyjä, jotka sisältävät runsaasti omega-3-rasvahappoja. Pyrimme käyttämään mahdollisimman pitkälti kestävän kehityksen periaatteiden mukaisia raaka-aineita. Lisäksi etsimme aina uusia tapoja minimoida ympäristövaikutustamme.
Me Hellmann’silla rakastamme ruokaa ja haluammekin tuoda inspiraatiota ruoanlaittoon. Tämän vuoksi tuotevalikoimamme sisältää majoneesien lisäksi mauste- sekä salaatinkastikkeita. Lue lisää tuotteistamme sekä löydä inspiraatiota ruoanlaittoon täällä.