Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: yli 60 min
Kaada puoli pussia peruna-sipulisekoitusta laakeaan vuokaan.
Leikkaa kinkku suikaleiksi. Levitä kinkkusuikaleet ja loput peruna-sipulisekoituksesta vuokaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kaada joukkoon kerma.
Kypsennä kiusausta uunin alatasolla 200 asteessa noin tunti.
Anna vetäytyä hetki paistamisen jälkeen. Tarjoa esimerkiksi etikkapunajuurien ja raikkaan salaatin kanssa.
Vinkki! Saunapalvikinkun tilalla voit käyttää valmiita kinkkusuikaleita tai kypsää joulukinkkua.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Tässä paras ohje :
Kilon pussi perusuikaleita Apetit
Pussi sipulikuutioita
Karrageeniton kerma 5dl purkki(maitokolmio)
Kasvissuikaleita apetit pussi
Snellman palvikinkkua 400g leikattu siivuista paloiksi
Mustapippuria, paprikajauhetta ja muita yrttejä maun mukaan
Suolaa kannattaa lisätä hyvin varoen kypsennyksen lopussa
👉 Kerman sekaan mausteet ja sekoitetaan huolella, kaadetaan uunivuokaan kaiken päälle. Sekoitus noin puolessa välissä eli 45min kohdalla.
Pidetään uunissa 180c tai vähän alle leivinpaperin alla noin 1,5 tuntia. Voi olla pitempäänkin.
Lopussa uuni hetkeksi 220c ilman paperia 10min,niin saa rapean kuoren.
Tuorejuustolla saa mehevyyttä kiusaukseen, ei tarvitse kuin pari rkl. Maun voi itse valita.
Tällä ohjeella onnistut varmasti 😊
AJ Seaman
3 kuukautta sitten
Jos olisi pakastin niin tuo olisi helppo jakaa useampaan pienempään vuokaan ja ottaa tarvittaessa sekä lämmittää. Samalla kun uuni on kuuma voisi tehdä jauhelihakiusausta ja miksei myös makaronilaatikoita. Viikon/parin eväät valmistuisivat yhden päivän aikana.
Jjt
7 kuukautta sitten
TOSI HYVÄ
Latezino
1 vuosi sitten
Suosittelen käyttämään kinkkukiusauksessa kippari kermaa. Tosi hyvä koostumus tulee
Tellu
1 vuosi sitten
Nam! Hyvä ja helppo arkiruoka. Edullista ja maistuvaa.
Johan tuli hyvää
1 vuosi sitten
Juustoa lisäämällä maku paranee. Kerman voi korvata kermaviilillä.
Nina
1 vuosi sitten
Jos on kiire, niin paistinpannussa tulee nopeammin eikä kesällä tupa kuumene. Välillä sekoittelen. Teen pakaste perunasuikaleista ja pilkon sipulit itse. Tuplamäärä kinkkua ja pussi juustoraastetta, niin kyllä maistuu. :)
Maukasta
1 vuosi sitten
Laitan aina 400 g kinkkusuikaleita/jauhelihaa (joskus vähän molempia), kermana 4 -5 dl maustettua ruokakermaa. Paistan uunissa kannen alla 175 asteessa melkein kaksi tuntia. Tällöin perunat ovat ihanan pehmeitä ja kerma imeytynyt hyvin 😊
Unni
1 vuosi sitten
Pidentäkää paistoaikaa jolloin 175c on riittävä. Tämä ratkaisuksi niille joilla jää liruksi.
Voitte laittaa myös joko folion tai kannen tai leivinpaperin vuoan päälle.
Kiusis
1 vuosi sitten
Ainakin tuplamäärä kinkkua tuohon.
jes
1 vuosi sitten
helppoa hyvää tosin suosittelen tuplamäärän kinkkua niin maistuu muukin kuin peruna
Mökkikokki
1 vuosi sitten
Maukas ja täyteläinen, olen tehnyt tätä kinkkukiusausta jo vuosia lapsenlapsilleni ja aina tulee mahtavan Hyvvää. Semmoinen vinkki vaan, että kannattaa pidentää paistoaikaa vähäsen jotta ei jää löysäksi lieruksi. Mutta muuten on kyllä ihan parasta. 😋
Herkkusuu
2 vuotta sitten
Helppo ja maukas
H
2 vuotta sitten
Helppo ja maistuva
Päivi
2 vuotta sitten
Oikein hyvää, nopea ja helppo tekoinen
Lakkoilija
2 vuotta sitten
Tosi hyvää
Mummu
2 vuotta sitten
Hyvää jopa pienokaiset tykkäsivät 14vuotta-17v
Marko
2 vuotta sitten
Tein ekaa kertaa ja korvasin valmiilla kinkkusuikaleilla tuon palvikinkun ja kermaksi laitoin juustokermaa 2 prk.Kylläpä tuli hyvää 😋 Vähän pidempi paistoaika niin ei jäänyt vetiseksi.
Omg jee 13
2 vuotta sitten
On kyllä hyvää👍🏻
ritu
2 vuotta sitten
Hyvää😚 Tosin laitoin tuplamäärän kinkkua ja 3 kpl 2,5 dl: n ruokakermaa., sekä pussin pakastesipulia. Tuli tosi mehevää, vaikka hiukan ammuin yli🤗
Anita
2 vuotta sitten
Korjaan ohjettani sen verran että laske lämpötilaa siis 170-150 astetta ja hauduta meheväksi ja tietysti kansi päällä.
Sonja
2 vuotta sitten
Minäkin mietin, miten kiusauksesta saisi semmoista, ettei kerma jää lillumaan pohjaan. Aina jää vetiseksi
Teemu
2 vuotta sitten
Miten tämä valmistetaan niin, että tuloksena ei ole peruna-kerma litkua? Olen tehnyt tätä muutaman kerran, ja nyt päätin tehdä juuri niin kuin sanotaan - mutta ei onnistu.
Maikki
2 vuotta sitten
Mielestämme ohjeissa on aina liian vähän suolaa. Ruuat ovat mauttomia.
Ada
2 vuotta sitten
Tosi hyvä ja edullinen ruoka! Koko perheen herkkua 😋
Miksi
2 vuotta sitten
Ravintoarvot takaisin!
Kokkailija
3 vuotta sitten
Hei
Olisi todella kiva, jos resepteissä olisi ravintoarvot :)
Loppiaispöytään
3 vuotta sitten
Rapsautin joukkoon reilun puoli pussillista auramurua (suolan jätin pois) ja voi sanoa että tuli herkkua!
Hani
3 vuotta sitten
Tätä on tullu tehtyä monesti🤗tosi hyvä ja helppo/halpa ruoka.
Aksu
3 vuotta sitten
Enemmän kinkkua, ainakin 300-400 grammaa. Kerma maustettua esim. pippurikermaa. Kinkkusuikaleet olen
pyöritellyt sinapissa.