Super vaivaton kana-riisivuoka on kiireisen arjen pelastus! Hyödynnä pakastekasviksia ja säästyt pilkkomiselta. Kaikki ainekset vuokaan ja uuni hoitaa loput.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: yli 60 min
Levitä riisi uunivuokaan (tilavuus noin 2,5 litraa) ja lisää päälle kanafileet.
Kiehauta vesi kattilassa ja lisää kanaliemikuutio sekä ruokakerma. Lisää seos vuokaan.
Lisää joukkoon maissi, pinaatti jäisinä kuutioina, sipuli, mausteet ja suola. Sekoita.
Paista 200-asteisessa uunissa noin tunti tai kunnes suurin osa nesteestä on imeytynyt.
Anna vetäytyä 5–10 minuttia ennen tarjoamista. Koristele tuoreella persiljalla.
Jos haluat tehdä kerralla useamman annoksen, voi kana-riisivuoan valmistaa myös leivinpaperilla vuoratulla korkeareunaisella uunipannulla eli syvällä pellillä. Uunipannulle mahtuu sen koosta riippuen puolitoista tai kaksinkertainen annos kana-riisivuokaa. Voit lisätä vuoan päälle paiston jälkeen myös sinihomejuustomurua. Maidottoman version saat vaihtamalla ruokakerman kaura-kasvirasvasekoitteeseen.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
yli 60 minValmistusaika yli 60 min. 3,9(328 arviota)Arvosana 3,9 tähteä viidestä, 328 arviota.
Lisää inspiraatiota lautaselle
Arvostele resepti
ka. 3,8 (1 119 arviota)
Habetsu
17 päivää sitten
Muuten todella hyvää mutta chiliä tulee varmaan monen makuun liikaa. Pieni maininta tulisuudesta olisi varmasti paikallaan. Seuraavaksi täytyy kokeilla lisä pienittyä parsakaalia tuohon lisäksi.
Kokeilija
23 päivää sitten
Korvasin ruokakerman vedellä, koska ruokakerma ei ole itselläni aiemmin toiminut riisivuokaruoissa. Ruokakerma mössöyttää ruoan ja häivyttää kanaliemen sekä mausteiden maun. Ilman ruokakermaa ruoasta tuli todella herkullista ja maut säilyivät.
Tuutikki
1 kuukausi sitten
Riisi meni puuroksi, liian paljon nestettä. Aika mautonta.
Ensi kerralla paista kanat ja lisään paljon vihanneksia eli väriä. Mausta kerman ja kastikkeen kunnolla.
Keitän riisin erikseen.
Ehkäpä sitten maistuu. 👍
Heli
3 kuukautta sitten
Ei ollut yhtään kenenkään perheenjäsenen mieleen.
Mammeli
7 kuukautta sitten
Hyvää oli, laitoin lisäksi myös paprikaa, porkkanaa ja kesäkurpitsaa pikku kuutioina
4 lapsen kiireinen äiti
8 kuukautta sitten
Helppo , herkullinen ja maistuu kaikille vauvasta vanhukseen👍
Kiva kun sekaan tulee kasviksia ni saa niitä syötettyä tavallaan salaa kaikille 😅👍
kyllä on hyvä
8 kuukautta sitten
tosi laadukas tuote, helppo lätkästä kaikki vaa vuokaa ja saa maustaa mielensä mukaan. KIITOS!!!!!
HellaHelena
8 kuukautta sitten
Ei jatkoon meidän keittiössä. Varsin neutraali kouluruokamainen maku. Mausta siis rohkeasti, jos teet tätä, riisin takia kannattaa lisätä kunnolla mieleisiä mausteita, jotta tulee maukas.
E.A
9 kuukautta sitten
Helppo ja herkullinen resepti
Mummi Sotkamosta
10 kuukautta sitten
Hyvä ohje, kun maustan makuni mukaan!Laitan ananasta ja suippopaprikaa paloina.Kanalienta 2kpl.8dl vettä lasken ananasliemen (1dl) Pikkasen sipulijauhetta nesteeseen.Hyvää.
Sk
10 kuukautta sitten
Hyvä resepti, mutta chilijauhetta olisi omaan makuun riittänyt vähempi.
Pinde
10 kuukautta sitten
Hyvä idea, mutta ohjeen mukaan maustamisella tulee mautonta ruokaa. Suosittelen tuplaamaan mausteet.
Maijlis
11 kuukautta sitten
Ihan mahtava resepti, kiitos.
Kipeänäkin pystyy tekemään tämän jutun .
Ei turhaa kuorimista ym.
Laatikko kasaan tunnin uunissa sinä aikana voit odotellessa huilailla.
Ei muuta kuin syömään ja seuraavallekin päivälle jäi. Kiitos 👍
Sipi
1 vuosi sitten
On hyvää.
allu
1 vuosi sitten
nam nam!
Hupsu
1 vuosi sitten
Hyvää oli. Vaihdoin pinaatin tilalle paprikan.
kokkikolmonen
1 vuosi sitten
Kommenteissa kehotetaan korvaamaan kana quornilla, jotta saadaan vegaaninen ruoka. Huom! Quorn sisältää kananmunanvalkuaista, joten se ei ole vegaaninen vaihtoehto. Vegaanisen saa esimerkiksi härkiksellä.
Uub
1 vuosi sitten
Laitoin vaan 6dl vettä kun ei vuokaan mahtunu enempää ja oli just oikee määrä. Kanan pilkon pieneksi enskerralla:)
K-Kuluttajapalvelu
1 vuosi sitten
Päivikki, valitettavasti reseptiä ei ole testattu kaurasuurimoilla. Todennäköisesti suurimot tarvitsevat hiukan pidemmän kypsennysajan ja myös nesteen määrä voi olla eri.
Päivikki
1 vuosi sitten
Voisikohan riisin tilalla käyttää kauraa(Kinnarin tilan suurimoita), kuinkahan paljon kauemman pitäisi paistaa vai pitäisikö kaurasuurimot esikypsentää?
Helposti
1 vuosi sitten
Eikö olisi helpompi lisätä pinaati,sipuli,maissi,mausteet ja kanaliemi ainakin1,5 -2 kuutiota ja kerma sekoittaa riisin joukkoon ja sitten päälle maustetut broilerin leikkeet
Atte
1 vuosi sitten
Miksi kanariisivuoka täytyy pilata kermalla? Maukkaampaa tulee ilman. Kerman kanssa koostumuksesta tulee mössöinen.
Azluq
1 vuosi sitten
Hyvä ja helppo ruoka, vähän vetistä, mutta hyvä oli.
Samassa veneessä
1 vuosi sitten
Pyydän, että AINA annatte myös vegaanisen vaihtoehdon tuotevalikoimaan! Nytkin sen joutui asiakas antamaan!
Laiska ruoanlaittaja
1 vuosi sitten
Helpolla tosi maukasta. Varmasti teen toistekin😊
Top chef
1 vuosi sitten
Kyllä on hyvää. Helppo resepti. Kannattaa katsoa, että kanat ovat hyvin ”pinnan alla”, jotta ei kuivu liikaa.
Vege
1 vuosi sitten
Korvaa kana Quornilla ja sulla on vegaaninen ruoka.
Viivi
1 vuosi sitten
Vähän muunneltuna oli oikein hyvää. Vettä laitoin vaan 6 dl ja kookoskerman, tällöin nestemäärä oli sopiva.
Mie
1 vuosi sitten
Tosi hyvää, lievästi tuunattuna
Katariina
1 vuosi sitten
Kuulostaa herkulta, teen kunhan pääsen sairaalasta,