Hertat eli sydänleivokset ovat esimerkiksi ystävänpäivään sopivia makeita ja herkullisia leivonnaisia, jotka voi valmistaa vaikka yhdessä ystävän kanssa!
Voitele piirakkavuoan (halkaisija 27 cm) reuna. Leikkaa hieman vuokaa suurempi leivinpaperiympyrä, jotta se ulottuu myös reunoille. Aseta se vuokaan. Vaahdota rasva ja kaakaotomusokeri. Siivilöi joukkoon vehnäjauhot ja sekoita. Taputtele taikina jauhotetuin sormin piirakkavuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Paista torttua 175-asteisen uunin keskitasolla 15 minuuttia.
Pese sitruuna ja raasta kuori raastinraudan hienoimmalla terällä. (Paina raastimen päälle kostutettu leivinpaperinpala ja raasta paperin päältä. Raaste on helppo poistaa veitsellä paperista.) Purista sitruunan mehu. Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri. Lisää vaahtoon sitruunan mehu ja raastettu kuori, siivilöi joukkoon vehnäjauhot. Sekoita taikina juuri ja juuri tasaiseksi. Kaada taikina tumman pohjan päälle. Kypsennä edelleen 175-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.
Jäähdytä torttulevy. Voit nopeuttaa jäähtymistä nostamalla leivinpaperin avulla torttulevyn pois vuoasta. Ota levystä sydämiä sydänmuotilla.
Sulata suklaa pakkauksen ohjeen mukaan. Laita suklaa tukevaan muovipussiin ja leikkaa pussin kulmaan pieni Pursota suklaasta leivinpaperille sydämiä. Koveta kuviot kylmässä.
Pursota tippa suklaata jokaiselle leivossydämelle ja paina siihen suklaakuvio. Siivilöi pinnalle tomusokeria.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.