Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään vehnäjauhot, kaakao, leivinjauhe ja vanilliinisokeri. Lisää jauhoseos vaahtoon kahdessa osassa sihdin läpi vuorotellen rasvan ja kerman kanssa. Sekoita taikinan joukkoon rusinat. Jaa taikina vuokiin.
Paista muffineja 200-asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.
Jäähdytä muffinit. Sekoita tomusokeri, vesi ja tilkka sitruunanmehua. Kuorrutuksen pitää olla paksua, mutta notkeaa. Valuta kuorrutusta muffinien päälle. Paina koristeeksi värikäs eläinhahmomakeinen.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.