Nosta broilerit uunivuokaan. Sekoita kanaliemeen jerk, tomaattipyree ja BBQ-kastike. Kaada liemi lihojen päälle vuokaan. Jos neste ei peitä lihoja kokonaan, lisää tarvittaessa kanalientä tai vaaleaa olutta. Peitä vuoka foliolla ja nosta 175-asteiseen uuniin kahdeksi tunniksi.
Kun otat vuoan uunista, nosta lihat leikkuulaudalle jäähtymään. Poista lihoista nahka ja revi lihat kahta haarukkaa apuna käyttäen säikeiksi. Nosta lihat kulhoon ja sekoita joukkoon 1 tl jerk-maustetta.
Nosta nyhtölihaa kuumalle grilliparilalle ja anna kuumentua, kunnes liha saa selkeästi väriä. Jos liha tuntuu liian kuivalta, lisää joukkoon haudutuslientä ruokalusikallinen kerrallaan.
Nosta lihan lisäksi tarjolle paahdettuja ruisleipiä, chilimajoneesia, cheddar- ja tomaattiviipaleita sekä rucolaa. Anna jokaisen ruokailijan koota burgerinsa itse.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.