Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Laita muovikelmu vuoan irtopohjan päälle ja purista reunarengas kiinni. Levitä puolet riisimuroista vuoan pohjalle. Valuta riisimurojen päälle vajaa puolet kinuskikastikkeesta. Pane vuoka pakasteeseen hetkeksi.
Sekoita pari ruokalusikallista kinuskikastiketta hieman pehmentyneen jäätelön joukkoon. Levitä jäätelö vuokaan ja ripottele sen pinnalle loput riisimurot, kaada päälle loppu kinuskikastikkeesta. Peitä vuoka muovikelmulla ja pane se pakasteeseen vähintään puoleksi tunniksi.
Jauha kastiketta varten kohmeiset mansikat monitoimikoneessa. Lisää joukkoon sokeri ja appalsiinitäysmehu. Sekoita tasaiseksi. Nostele seos kulhoon.
Irrota jäätelötorttu vuoasta ja koristele mansikoilla ja sitruunamelissalla. Tarjoa torttu kohmeisen mansikkakastikkeen kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.