Poista omenoista siemenkota omenaporalla. Leikkaa suuret omenat kahtia niin, että niihin jää reikä keskelle. Rouhi mantelit veitsellä karkeaksi rouheeksi.
Voitele uunivuoka ja levitä omenat vuokaan (puolikkaat leikkauspinta alaspäin). Sekoita kaneli kinuskikastikkeeseen ja lusikoi kastike omenoiden reikiin. Ripottele pinnalle rouhittuja manteleita.
Kypsennä 200-asteisen uunin alatasolla 20–30 minuuttia omenoiden koosta riippuen. Anna jäähtyä hetki ja tarjoa vaniljajäätelön kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Valikoima ja hinnat kaupasta
Valitusta kaupasta ei löytynyt tuotteita aineksille: hapahkoa omenaa (kotimainen tai Jonagold), Pirkka mantelisekoitusta
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.