Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Leikkaa omenoista lakki pois. Kaiverra omenoiden siemenkota ja hieman sisustaa pois veitsen ja lusikan avulla.
Sekoita tuorejuusto, sokeri, maissitärkkelys, vaniljasokeri, kaneli ja kananmuna keskenään. Täytä omenat tuorejuustotäytteellä.
Hienonna pekaanipähkinät ja ripottele tuorejuustotäytteen pinnalle. Valuta omenoille kinuskikastiketta (n. 1/2 rkl/omena).
Paista uuniomenoita 200 asteessa hieman uunin keskitasoa alempana noin 30 minuuttia. Lisää omenoiden lakit paistamisen puolessavälissä. Anna omenoiden hieman jäähtyä.
Murenna keksit. Valuta omenoille vielä kinuskikastiketta ja ripottele pinnalle keksimurua.
Resepteiltä löytyvä Sydänmerkki kertoo ravintoarvoiltaan paremmasta vaihtoehdosta. Resepteissä on kiinnitetty huomiota rasvan laatuun sekä rasvan, suolan ja sokerin määrään.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.