Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Levitä voitaikinalevyt sulamaan uunipellille leivinpaperin päälle. Leikkaa sulaneet taikinalevyt puoliksi, neliön mallisiksi. (Jos haluat tehdä minikokoisia nakkipiiloja, leikkaa levyt vielä puoliksi. Puolita myös nakit.)
Levitä ketsuppi ja mausteet levyjen toiseen reunaan. Laita nakit päälle ja rullaa taikinan sisään. Nipistä sauma kiinni ja laita nakkipiilot leivinpaperille niin, että sauma on alaspäin. Voitele taikina munalla ja ripottele halutessasi siemeniä päälle.
Paista 225-asteisen uunin keskitasossa 10–15 minuuttia. Tarjoa nakkipiilot lämpiminä tai jäähtyneinä.
Vinkki! Saat nakkipiiloihin raidat pintaan, kun leikkaat neliön malliseen taikinaan kolme viiltoa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Oli muuten ihan hyvää, mutta taikinaa oli minun makuuni liikaa. Seuraavan kerran kun teen, niin teen ko. taikina määrästä puolet enemmän piiloja. Nakkeja pitää sitten olla myös lisää.