Omena-sinihomejuustokuorrutettua broileria Testattu K-Ruoka koekeittiössä

Omena-sinihomejuustokuorrutettua broileria

  • Annosmäärä5 annosta
  • Valmistusaikaalle 30 min
  • Gluteeniton
  • Kananmunaton
Omenalla ja sinihomejuustolla kuorrutetut broilerit maistuvat riisin kanssa.
  • Gluteeniton
  • Kananmunaton

Ainekset

5 annosta
1 rs (n. 600 g)
 
broilerin minuuttipihvejä, maustamaton
tai
1 rkl
 
juoksevaa margariinia
tai
 
mustapippurirouhetta
tai
2
 
omenaa
tai
1 1/2 dl
 
tai
1 dl
 
tuoretta persiljaa hienonnettuna
tai
10
 
kirsikkatomaattia
tai

Valmistus

alle 30 min

Ruskista broilerit kuumassa rasvassa kahdessa erässä. Ripottele mustapippuria ruskistuneeseen pintaan. Pane pihvit voideltuun, laakeaan vuokaan.

Kuutioi omenat pieniksi kuutioiksi. Sekoita keskenään omenat, sinihomejuusto ja persilja. Levitä seos pihveille. Painele pinnalle halkaistut kirsikkatomaatit.

Paista broilereita 200 asteessa toiseksi ylimmällä tasolla noin 10 minuuttia.

Tarjoa perunoiden tai riisin ja raikkaan salaatin kanssa.

Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla

Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.

Valikoima ja hinnat kaupasta
  • Pirkka Luomu suomalainen kirsikkatomaatti 250g
    Hinta 3,99/kpl
    15,96/kg
  • Pirkka suomalainen persilja ruukussa
    Hinta 1,49/kpl
  • Pirkka juokseva kasviöljyvalmiste 500ml
    Hinta 1,99/kpl
    3,98/l
  • Pirkka mustapippuri kokonainen 75g
    Hinta 1,99/kpl
    26,53/kg
  • Pirkka sinihomejuustomuru 150g vähälaktoosinen
    Hinta 3,15/kpl
    21,00/kg
  • Pirkka suomalainen persilja 50g
    Hinta 2,59/kpl
    51,80/kg
  • Järvikylä persilja rkk FI
    Hinta 1,59/kpl
  • Keiju juokseva rypsiöljyvalmiste 500ml
    Hinta 2,39/kpl
    4,78/l
  • Sunnuntai juokseva rypsiöljyvalmiste 500ml
    Hinta 3,09/kpl
    6,18/l
  • Pirkka mustapippuri 21g kokonainen
    Hinta 0,85/kpl
    40,48/kg
  • Meira Mustapippuri 60g kokonainen
    Hinta 2,35/kpl
    39,17/kg
  • Pirkka Parhaat sinihomejuusto 175g vähälaktoosinen
    Hinta 3,09/kpl
    17,66/kg
  • Pirkka sinihomejuusto 125g vähälaktoosinen
    Hinta 2,29/kpl
    18,32/kg
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.

Voisit pitää myös näistä

Arvostele resepti

ka. 3,9 (13 arviota)