Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Lohko ananas ja poista kuori sekä kova ydin.
Pese ja kuivaa omenat huolellisesti. Halkaise, poista siemenkodat ja leikkaa ne kuorineen viipaleiksi tai ohuiksi lohkoiksi. Kuori päärynä ja banaani. Leikkaa ne reiluiksi paloiksi. Valuta banaanien ja päärynöiden päälle sitruunanmehua.
Kasta osa hedelmistä kookoshiutaleisiin ja asettele hedelmät vierekkäin tasapohjaiseen, voideltuun uunivuokaan. Ripottele sokeri hedelmien päälle.
Kuumenna uunin grilli 225 asteiseksi. Paahda hedelmiä uunin ylätasolla noin 15 minuuttia, kunnes ne saavat hieman väriä ja lämpenevät.
Vaahdota vaniljakastike ja sekoita joukkoon rahka. Tarjoa kastike erikseen.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.