Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Jauha piparkakut hienoksi monitoimikoneessa. Lisää juokseva margariini koneen käydessä. Vuoraa irtopohjavuoan pohja (halkaisija n. 24 cm) leivinpaperilla ja kiinnitä paperi pohjan ja reunan väliin. Painele piparkakkumurut tasaiseksi kerrokseksi vuoan pohjalle ja hiukan reunoille. Nosta vuoka hetkeksi pakastimeen jotta pohja jähmettyy.
Pehmitä vaniljajäätelöä hetken aikaa esim. mikroaaltouunin sulatusteholla. Sekoita joukkoon puolukkahillo marmorimaiseksi seokseksi ja painele jäätelö piparipohjan päälle tiiviiksi täytteeksi. Tasoita pinta. Peitä vuoka foliolla ja nosta pakastimeen kovettumaan seuraavaan päivään.
Ota torttu vuoasta tarjoiluvadille huoneenlämpöön noin 15 minuuttia ennen tarjoilua. Pyörittele pakastepuolukat tomusokerissa ja levitä tortun pinnalle. Tarjoa heti jälkiruokana tai kahvin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.