Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Sekoita piimä, sokeri ja rasva.
Yhdistä jauhot, sooda, kaneli ja vanilliinisokeri keskenään. Lisää kuivat aineet piimäseoksen joukkoon ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija 27–30 cm).
Sekoita jäiset tai kohmeiset marjat ja sokeri keskenään. Ripottele marjat tasaisesti taikinan pinnalle.
Paista 225 asteessa uunin alatasolla 25–30 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä. Siivilöi pinnalle tomusokeria.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Aika erikoinen tapaus, piirakka kohosi hyvin, mutta marjat hieman paloivat, samoin pohjasta. 225C tuntuu aika korkealtanpaistolämpötilalta. Käytin kyllä tuoreita marjoja enkä pakastettuja. En varmaan tee toiste.
Puolukka fani
2 vuotta sitten
Olihan todella hyvää. Teen toistekin.
Minäkin
3 vuotta sitten
Kun laitoin jäisiä puolukoita piirakkaan, niin olisiko pitänyt laittaa esim. perunajauhoja marjojen sekaan. Hyvä tuuli siitä huolimatta, että marjoista irtosi mehua.
Piimäpohjainen piirakkataikina on erinomainen.
Just tämä
4 vuotta sitten
Hyvän näköinen ja makuinen tuli❤
Forest
9 vuotta sitten
Piimäpohja ei sovellu puolukkapiirakalle, parempi vaihtoehto ehdottomasti muro- tai pullataikina! Pettynyt☹️