Tiesitekö, että pizzan voi valmistaa myös jälkiruoaksi? Kokeile tätä herkullista suklaapizzaa, jonka täytteestä löydät myös pistaasipähkinöitä sekä hedelmiä.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: yli 60 min
Ota ensin 1/4 dl vettä sivuun ja sekoita siihen suola. Liuota hiiva ja hunaja loppuun vesimäärään.
Mittaa vehnäjauhot taikinakulhoon ja kaada joukkoon veteen liuotettu hiiva. Vaivaa taikinaa 10 minuuttia. Lisää sitten suolavesi ja jatka vaivaamista, kunnes vesi on sekoittunut taikinaan. Lisää lopuksi öljy ja jatka vaivaamista, kunnes taikina on sileää ja kimmoisaa.
Nostata taikinaa liinan alla noin 1 tunti.
Levitä taikina kahdelle öljytylle pellille käsin taputtelemalla. Anna kohota mielellään vielä 30 minuuttia.
Paista pizzapohjia 250 asteessa uunin alatasolla 10 minuuttia.
Levitä hasselpähkinä-kaakaolevitettä pizzapohjille. Ripottele päälle suklaarouheet. Jatka paistamista vielä 200 asteessa uunin keskitasolla 3–5 minuuttia, kunnes suklaa hieman sulaa.
Viimeistele pizzat pistaasipähkinärouheella, viinirypäleillä ja päärynäviipaleilla. Siivilöi reunoille vielä tomusokeria.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.