Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Sulata pakastetaikina ja kaulitse tai painele se sormin ohueksi uunipellin (noin 33 x 37 cm) pohjalle ja reunoille leivinpaperin päälle. Pistele haarukalla reikiä pohjaan ja paista 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä.
Ota toffeesuklaarakeista kourallinen sivuun. Rouhi loput pienemmäksi ja sulata mikrossa 2–3 kertaa 25 sekuntia kerrallaan aina välillä sekoittaen. Rakeet eivät sula sisältä kokonaan, mutta muuttuvat pehmeiksi.
Vaahdota voi ja sokeri vaaleaksi yleiskoneella tai sähkövatkaimella. Lisää joukkoon sulatetut toffeesuklaarakeet ja sekoita tasaiseksi massaksi. Vatkaa munat joukkoon yksi kerrallaan. Lisää kaakaojauhe ja suola. Vatkaa seos mahdollisimman sileäksi. Maistaessa saa kuitenkin tuntua karkin raemaisuus.
Vaahdota kerma. Sekoita puolet kermasta täytteen joukkoon ja laita puolet odottamaan viileään. Levitä täyte tasaisesti pohjan päälle ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä ja siirrä viileään odottamaan tarjoilua.
Levitä kermavaahto piirakan päälle ennen tarjoilua ja ripottele pinnalle säästämäsi toffeesuklaarakeet kokonaisia tai rouhittuina.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Päällisosa oli löysää, eikä meinannut uunissa oikeen jähmettyä, sitten kärähti pinnasta, kun muutoin oli jähmettynyt. Tosi makeaa myöskin. Laittaisin päälle mielummin marjoja kuin suklaata enää
Herkkusuut
6 vuotta sitten
Ihan onnistunut piirakka tuli tällä ohjeella. Käytettiin syvempää peltiä, joten yli ei tullut yhtään. Piirakka on kuitenkin _todella_ makea, joten lapsetkaan ei hotkimalla hotkineet; yhden palan kuitenkin söivät. Taitaa mennä osa pilalle ennen kuin ehditään syödä...
Rinka
6 vuotta sitten
Kokeilin tehdä tällä ohjeella piirakkaa ja kaikki täyte kiehui yli pelliltä ja valui uunin pohjalle. Roskiin meni koko piirakka. Ei jatkoon.