Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikroaaltouunissa. Kaada sulanut suklaa koko ajan sekoittaen voi-sokerivaahtoon. Sekoita kuivat aineet ja lisää taikinaan. Mausta taikina inkiväärillä, limetin raastetulla kuorella ja mehulla. Vatkaa munat joukkoon yksitellen.
Voitele ja jauhota alumiinivuoka (18 cm x 30 cm, tilavuus 1,7 l). Levitä taikina vuokaan. Kypsennä 175-asteisen uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Kakun on tarkoitus jäädä sisältä hiukan kosteaksi. Jäähdytä.
Leikkaa kakkulevy 24 palaan. Ripottele pinnalle tomusokeria. Koristele leivokset mansikoilla tai ananaskirsikoilla ja sitruunamelissalla.
Vinkki! Voi pakastaa leivokset paloiteltuna paistovuoassa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.