Rapea muropohja ja kirpeä sitrustäyte, siinäpä täydellinen yhdistelmä! Tarjoa sitruunapiirakka kermavaahdon kanssa, jos haluat taittaa täytteen kirpakkuutta.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Nypi voi, jauhot ja sokerit keskenään kulhossa murumaiseksi seokseksi. Lisää muna ja sekoita tasaiseksi.
Kääri taikina kelmuun ja siirrä jääkaappiin jähmettymään puoleksi tunniksi.
Painele taikina voidellun piirakkavuoan (⌀ 24 cm) pohjalle ja reunoille.
Esipaista pohjaa 175-asteisen uunin keskitasolla 10 minuuttia.
Raasta kahdesta sitruunasta kuori (1 rkl). Purista kaikista sitruunoista mehu ja siivilöi se. Mehua tarvitaan 1 1/2 dl.
Sekoita kulhossa kananmunat ja keltuaiset. Sekoita joukkoon siivilöity tomusokeri. Älä vatkaa, jotta täytteeseen ei synny ilmakuplia. Lisää munaseokseen ensin sitruunanmehu ja -kuori samalla sekoittaen. Kaada lopuksi joukkoon kuohukerma koko ajan sekoittaen. Anna seoksen seistä hetki ja sekoita huolellisesti, jotta tomusokeri liukenee. Sekoita ja kaada täyte pohjalle.
Paista piirakkaa 175-asteisen uunin keskitasolla noin 40 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä täysin ja siirrä piirakka peitettynä jääkaappiin pariksi tunniksi tai yön yli ennen tarjoamista. Pohja pehmenee jääkaapissa säilytettäessä. Koristele piirakka sitruunaviipaleilla, syötävillä kukilla ja mintulla. Tarjoa halutessasi kermavaahdon kanssa.
Sitruunapiirakka on kätevä tarjottava, sillä voit leipoa sen valmiiksi edellisenä päivänä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Hei, voisitteko tarkentaa kun en ymmärrä, minkä kokoisia sitruunoita olette käyttänyt kun nestettä tuli hirveän vähän? 😳
PL
9 kuukautta sitten
Pidin ihanan sitruunaisesta mausta. Hyvä piirakka.
Kokki Kokeilu
11 kuukautta sitten
Minulla resepti ei onnistunut.
Pohja raaka (suosittelen voitelemaan myös pohjan ennen taikinan laittoa).
Täyte ei hyytynyt vaikka oli yön yli ja oli kyllä liikaa sitruunaa jo? Kuuluuko todella 1,5 dl sitruunan nestettä? Mitä maistoin niin en olisi pystynyt itse syömään. Oli liian kirpeä ja hapokas maku minun makuuni. Harmi, vaikutti niin potentiaaliselta ja herkulliselta ohjeelta.
Liinuska
1 vuosi sitten
Ihanan sitruunainen piirakka, jonka meinasin jo jättää tekemättä kriittisten arviointien vuoksi. Uteliaisuus kuitenkin voitti ja meillä tykkäsivät kaikenikäiset. Menee ehdottomasti jatkoon!
Pääsiäisen herkku.
1 vuosi sitten
Oikein raikas piirakka. Sopivan kirpsakka. Pohja oli sopivan pehmeä oltuaan yön yli jääkaapissa.
Kerta riitti
1 vuosi sitten
Arvioin tässä kohtaa reseptin vain kahden tähden arvoiseksi, koska oli niin valtava pettymys, että täytteen pinta alkoi ruskistua uunissa. Laitoin hölmönä päälle leivinpaperin, joka tarttui pintaan ja nyt se ei ole yhtään sen kauniimpi. En tiedä mitä on voinut mennä väärin, koska toteutin reseptiä täydellisesti. Olen joskus muinoin tehnyt sitruunapiirakkaa ja silloin se onnistui täydellisesti ja päällinen jäi kuten tämänkin reseptin kuvassa on, eli vaaleaksi. Yritän huomenna piilottaa ruskeat kohdat sekä leivinpaperin jättämän jäljen kermavaahdon alle.
Emmääossoo
2 vuotta sitten
Mitä eroa on kananmunilla ja keltuaisilla, jotka pitää sekoittaa kohdan 5 mukaan?
Satunnainen harrastelija
2 vuotta sitten
Tämä on tullut tavaksi leipoa toimistolle pääsiäiseksi jo parina vuotena; eivät ole ainakaan päin naamaa valittaneet siitä, ja koen isona etuna sen ettei kaltaiseni sokerihiirikään halua syödä koko piirakkaa yhdeltä istumalta. Itse käytän kahdesta sitruunasta mainitun 1 rkl kuorta ja mehua, mehun jatkona täyteen 1,5 dl mittaan käytän kaupasta ostettua valmista sitruunamehua ja kolmas sitruuna menee viipaleina koristeluun.
AA
2 vuotta sitten
Kiitos. Ihana. Teen varmasti.
K-Kuluttajapalvelu
2 vuotta sitten
Vähän leipova, reseptiä ei ole testattu appelsiinilla. Appelsiini on sitruunaa makeampaa. Jos haluat kokeilla vaihtaa sitruunan appelsiiniin, tomusokerin määrää kannattaa vähentää.
Vähän leipova.
2 vuotta sitten
Voisiko kakun tehdä appelsiinistä? Ei tulisi niin kirpeän makuista.
Lemon Love
3 vuotta sitten
Ihanan sitruunainen piirakka. Laitoin täytteeseen 2 dl sokeria ja ihan tarpeeksi se on.
Kokeileva leipuri
3 vuotta sitten
Kaikinpuolin hyvä piirakka. Tavallista sokeria vain käytin. Ei pohja kova ja täyte minun suuhun sopiva.
Innokas leipuri
3 vuotta sitten
Tuli tosi kirpsakka täyte. Pohjan tein puolet isompana koska alkuperäinen taikinan koko ei riittänyt käyttämääni vuokaan. Muuten ihana resepti.
Sitruunan ystävä
3 vuotta sitten
Moni sanoi että pohjasta tuli liian kova, joten tein tomusokeri-muropohjan sijaan kauramuropohjan tavallisella sokerilla. Siitä tuli pehmeä mutta reunoilta sopivan rapea ja kauran maku sopii sitruunan kanssa. Täyte oli maultaan hyvin sitruunainen, voin kuvitella ettei se ole ihan jokaisen mieleen jos ei pidä sitruunan mausta, mutta minusta se oli oikein herkullista ja raikasta ja kermavaahto sopi hyvin kaveriksi. :)
Testattu on
4 vuotta sitten
Laitoin kommenttien seurauksena 2,5 dl tomusokeria täytteeseen ja se oli oikein sopiva määrä. Pohja tosiaan hiukan kova varsinkin reunoista tosin täytteen alla pehmeämpi, mutta oli kyllä aika mauton.
Nam maiskis!
4 vuotta sitten
Raikas ja sitruunainen! Tri hieman enemmän taikinapohjaa sillä meillä tykätään että pohjaa riittää, ei siitä kova tullut (vaikka moni niin kokee)
Käytin 2,5 sitruunaa ja nammaiskis!
Koristeluun vielä minttua ja kukkia. Hurmasi kahvipöydässä
K-Kuluttajapalvelu
4 vuotta sitten
Torta di limone, harmillista että pohjasta on tullut hyvin kova. Vien palautteesi reseptin tekijöille tiedoksi. Tämän tyyliseen piirakkapohjaan ei tule leivinjauhetta.
Torta di limone
4 vuotta sitten
Onko pohjan aineksista unohtunut leivinjauhe? Oli todella kova pohja
Milla
4 vuotta sitten
Aivan liian sitruunainen. Ei riittänyt kermavaahto vahvuutta taittamaan. Kukaan perheestä ei pystynyt syömään ja roskiin meni.
K-Kuluttajapalvelu
4 vuotta sitten
Milla, todella ikävää kuulla, että mausta on tullut liian sitruunainen. Tarkoitus on, että piirakassa on miellyttävä, mutta selvästi sitruunainen maku. Resepti on testattu K-Koekeittiössä. Sitruunoiden maussa on aina jonkin verran luontaista vaihtelua, mikä on mahdollisesti aiheuttanut tässä tapauksessa poikkeavan voimakkaan maun piirakkaan. Sitruunan keltaista kuoriosaa raastettaessa kannattaa myös huomioida, ettei sitruunan kuoren alla olevaa vaaleaa ja maultaan karvasta osaa kannata raastaa mukaan. Palautteesi välittyy resepteissä vastaaville henkilöille.
LaPu
4 vuotta sitten
Sitruunapiirakasta tuli nimensä mukainen, todella sitruunainen.
Pohjaan en ollut tyytyväinen, oli kova ja mauton. Tavallinen muropohja, ilman tomusokeria, olisi parempi.
Myös sitruunan määrä oli liian vahva. Seuraavan kerran osaan sitä hiukan pienentää.
Easter bunny
4 vuotta sitten
The base / pastry for this flan is disgusting! A shame as I was looking forward to this lemon flan for Easter
Pääsiäinen pilalla
4 vuotta sitten
Pilalle meni,roskiin. Tehdäänkö tämä joskus telkkarissa? Voisi ottaa oppia, missä mättää
Miia
4 vuotta sitten
Raikas ja todellakin sitruunainen piirakka! Muokkasin paistoaikaa omaan uuniin sopivaksi ja lisäsin täytteeseen hieman vaniljasokeria. Tulee tehtyä toistekin.
Sitruuna
4 vuotta sitten
Superhyvä, raikas piirakka! Kermavaahto sopii kylkeen hyvin kirpeyttä taittamaan.
Kokeilu
4 vuotta sitten
Piirakka on vielä uunissa eli mausta en osaa sanoa. Täyte juoksettui ( minkä kyllä arvasinkin) kun sitruuna ja kerma yhdistettiin. Ei voi sanoa helpoksi piiraaksi.
Koekeittiö
4 vuotta sitten
Hei kiitos palautteesta, työohjetta on tarkennettu siten, että sitruuna lisätään kananmunaseokseen ennen kermaa, jotta täyte ei pääsisi juoksettumaan.
Koekeittiö
4 vuotta sitten
Harmi kuulla, että piirakka tuotti pettymyksen. Palautteiden perusteella piirakka oli osan makuun turhan kirpeä, joten testasimme piirakan uudestaan isommalla tomusokerimäärällä, mikä on muokattu verkkoon. Molemmilla sokerimäärillä piirakka onnistuu, mutta kirpeydessä on eroa.
Karvas pettymys
4 vuotta sitten
Siinä meni pääsiäiskahvit pilalle tämän kamalan sitruunapiirakan takia. Kuinka ihmeessä tämä on voinut saada noin monta tähteä tuollaisella äänimäärällä! Pirkka-lehdestä katsoin reseptin ja kappas vaan, siinä oli täytteessä 2 dl tomusokeria, kun täällä netin ohjeessa on 3 dl.