Valkosuklaamousse ja mansikkakastike sopii jälkiruoaksi niin ystävänpäivänä kuin muulloinkin. Makea herkku koristellaan suklaalla ja sitruunamelissalla.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Pane liivate likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma. Vaahdota myös keltuaiset ja sokeri.
Kuumenna mehu kattilassa Ota kattila liedeltä ja liuota mehuun vedestä puristettu liivate. Lisää joukkoon paloiteltu suklaa ja sekoita, kunnes suklaa sulaa.
Sekoita hieman jäähtynyt suklaaseos kermavaahdon joukkoon ja sekoita joukkoon vielä keltuais-sokerivaahto. Hyydytä jääkaapissa noin tunti.
Kastiketta varten soseuta kohmeiset mansikat monitoimikoneella tai sauvasekoittimella. Ohenna sose appelsiinimehulla ja mausta sokerilla.
Jaa mousse ja kastike annoslaseihin. Koristele raastetulla suklaalla ja sitruunamelissalla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.