Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: yli 60 min
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja siivilöi ne muna-sokerivaahtoon. Sekoita kevyesti. Kaada taikina voideltuun, jauhotettuun irtopohjavuokaan (⌀ 24 cm).
Paista 175-asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia. Testaa kakun kypsyys tikulla. Kumoa kakku ja anna sen jäähtyä. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan.
Pane liivatelehdet 10 minuutiksi kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Erottele keltuaiset ja valkuaiset toisistaan. Vatkaa valkuaiset napakaksi vaahdoksi. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kevyesti ja sekoita joukkoon notkistettu tuorejuusto.
Sulata suklaa vesihauteessa. Liota vedestä puristetut liivatelehdet kuumennettuun konjakkiin. Lisää keltuais-tuorejuustoseokseen sulatettu suklaa ja liivateseos. Kääntele lopuksi joukkoon kerma- ja valkuaisvaahdot.
Aseta kansilevy vuoan pohjalle ja kostuta appelsiinimehulla. Levitä sille puolet suklaatäytteestä. Nosta keskimmäinen levy paikoilleen, kostuta ja levitä sen päälle loput täytteestä. Nosta päällimmäiseksi kostutettu pohjalevy. Anna kakun hyytyä viileässä mielellään yön yli.
Kuorrutusta varten sulata suklaa vesihauteessa ja vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita kermavaahtoon sulatettu suklaa. Kumoa kakku tarjoiluvadille ja levitä pinnalle suklaakermavaahto. Leikkaa suklaasta lastuja perunankuorima- tai juuresveitsellä. Ripottele suklaalastut kakun pinnalle.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Tein kakkupohjan samoilla aineilla mutta 0.7 kakkupohjana. Muutoin tein kakun ohjeen mukaan ja tuli tosi herkullinen. Seuraavan kerran laitan väliin appelsiinimarmeladia ja miesväki tuumi, että konjamiiniakin voisi laittaa enemmän.
Anna
7 kuukautta sitten
Tein tämän kahdesti juhliin eli kaksi eri kakkua. Hyvin onnistui, ei ole valunut täytteet, kun kasasi vuokaan hyytymään muutamaksi tunniksi. Tein 20 cm vuokaan ja tuli kivan korkea kakku, tämä toimi hyvin tässä kakussa. Kostutusta laitoin vaan puolet ohjeen mukaisesta, ja oli parempi niin. Ekaan kakkuun laitoin valmista sitruunamehua, se teki ehkä täytteen vähän karvaaksi. Toiseen kakkuun laitoin oikean sitruunan puristettua mehua, ja se oli paljon parempi.
Tiskari
11 kuukautta sitten
Kakku oli ihan hyvää muttei mielestäni aivan vaivannäön väärti. Resepti on hieman työläs. Pohja on tosi murenevaa, sitä oli vaikea viipaloida. Täyte meinasi myös valahtaa kakun ulkopuolelle ja jouduin korjailemaan hyytynyttä kakkua veitsellä. Itse korvasin suklaakerman tavallisella kermavaahdolla ja mansikoilla, kun en kiireessä jaksanut pakertaa...
Huom. Ohjeen mitoitus on aika tarkka. Itse menin omin päin yliarvioimaan juhlien kulutuksen ja kakkua jäi reilusti yli.
Hane
1 vuosi sitten
Tein tällä ohjeella pohjan ja täytin hiukan eri lailla. Maukas kakku tuli!
Omassa versiossa oli täytteenä ja päällä mascarponea, kermavaahtoa ja mansikkaa.
Ohjevideo hämmentää
2 vuotta sitten
Tein kakun ja kakku levisi ja meni minulla pilalle. En huomioinut ohjeesta että tulisi kasata vuokaan. Ja ihmettelin miksi toimin näin kun yleensä olen reseptien kanssa tarkka. Mutta teinkin tämän katsoen tuon videon ja siinä kakkua ei kasata vuokaan vaan suoraan tarjoiluvadille. Eli resepti ja ohjevideo poikkeavat. Harmi kun tuli katsottua tuo video.
Harmittaa tosi kovin
2 vuotta sitten
Pilalle meni, kasaaminen vuokaan luki niin reseptin seassa etten huomannut ja kakku valui pitkin poikin.
Kotileipuri
3 vuotta sitten
Kaakaon määrä on taikinan massaan liian vähäinen ja väri jää vaalean ruskeaksi. Ensi kerralla kokeilen vähintään 1 dl.
fanni123
3 vuotta sitten
Magee! tosi magee!!!
K-Kuluttajapalvelu
3 vuotta sitten
Nimetön, kakun voi halutessaan kostuttaa appelsiinimehun sijaan maidolla.
Nimetön...
3 vuotta sitten
Todella hyvä kakkuohje! suosittelen muillekin!!!
Mutta onko pakko laittaa appelsiinimehua? Vai voiko laittaa jotain muutakin, esim. maitoa?
Nam
3 vuotta sitten
Todella hyvä suklaakakku! Tehty jo useamman kerran.
Niina
4 vuotta sitten
Todella hyvää. Vieraatkin kehui. Pohjan tein puolet isompana. Täyte ei valunut vaikka muut siitä ovat valittaneet.
Hämmentynyt
4 vuotta sitten
Tein kaiken ohjeen mukaan mutta kakku ei meinaa kypsyä sisältä, ensimmäinen läsähti uuni päälle ja toinen on ollut jo 15 min pitenpään. Pitää katsoa tuleeko mitään vai joutaako roskiin.
K-Kuluttajapalvelu
4 vuotta sitten
Hämmentynyt, kiitos palautteesta. Paistoajat ovat ohjeellisia koska uneissa on eroja, jolloin kakku voi vaatia jossain uunissa hiukan pidempää paistoa. Kakun kypsyyttä kannattaa testata tikulla.
Moi
5 vuotta sitten
Hei, millä liivatteen voisi korvata?
K-Kuluttajapalvelu
5 vuotta sitten
Moi, resepti on testattu liivatteella. Liivatteen voi korvata esimerkiksi samalla painomäärällä agar agar -jauhetta. Yksi liivatelehti painaa noin kaksi grammaa. 0,75 teelusikallista agar agar -jauhetta vastaa noin yhtä liivatelehteä.
Paljon leiponut
5 vuotta sitten
Voiko nuo raa'aksi jätettävät munat tuosta täytteestä jättää kokonaan pois?
Onnistuuko silti? Vieroksun raakoja munia.
K-Kuluttajapalvelu
5 vuotta sitten
Paljon leiponut, kananmunat tuovat täytteeseen kuohkeutta. Täytteen toimivuutta ei valitettavasti ole testattu ilman kananmunia.
Turhautunut (ja reseptin pilkulleen uudelleen lukenut)
5 vuotta sitten
Otetaan sen verran äsköistä kommenttia takaisin, että onnistumistodennäköisyys on ehkä parempi kun "varoitus arvaamattomuudesta" on löytynyt erillisenä maininta kauppalistan perästä. Putäisi olla heti sivun alussa jottei jää huomaamatta. Toinen asia on tuo että kakku on kasattava tuohon **kakkuvuokaan** siten että siinä on tuo muotti mukana. Ei suoraan tarjottimelle tavallisen täytekakun tyyliin (kuten täytekakkua on aiemmin tehnyt).
K-Kuluttajapalvelu
5 vuotta sitten
Turhautunut, harmillista ettei kakun tekeminen onnistunut toivotulla tavalla. Tosiaan kakku kannattaa koota vuokaan ja jähmettää kakkua yön yli kylmässä, jotta se pysyy paremmin kasassa. Ikävää ettei vaihtoehtoisten raaka-aineiden kanssa kakun teko onnistunut.
Turhautunut
5 vuotta sitten
Katastrofaalisen surkea ohje. Pohjaa tarvitsee ainakin tuplamäärän ja paistaa se kahdessa osassa tai sitten tehdä se reilusti pienemmällä kakkupohjalla. Täytettä taas saa olla sitten puolet vähemmän vaikka tekisi tuplamäärällä pohjaa (eli 1/4 riittää). Myönnetään tosin ettei tuorejuustoa voinut käyttää ja täytyi soveltaa suklaa-appelsiini-rahkalla, mutta määrät on silti vastaavia. Jos täyte on lainkaan notkeaa, se valuu lainehtien pöydälle näillä määrillä.
Suhteutettuna työmäärään mitä tästä enää saa kasaa, niin ei ole tekemisen arvoinen vaikka tulisi kuinka hyvä.
Reseptissä voisi olla edes jotain mainintaa siitä kuinka kakku ja ainekset annetuilla mitoilla saadaan yhteen kasaan.
Kaisuli
5 vuotta sitten
Hyvä resepti, toteutettu useaan kertaan!
Kerää kehuja vierailtakin 😊
Raija
8 vuotta sitten
Ystävän syntypäivillä sain ja oli "niin ihanaa" että yritän myös itse tehdä ensiviikolla. Hän oli laittanut väliin lisäksi vadelmahilloa joka sopii maultaan hyvin suklaan kanssa.
sanna
10 vuotta sitten
Tää on täydellinen. Monta kertaa tehnyt ja aina yllättää silti.
epäonnistui :(
10 vuotta sitten
Täytteen tekemisessä kestää kauan... ja täytteestä tuli löysää :(