Onni on isoäidin lihapullat
Päivitetty 3.9.2019Jo automatkalla vesi herahti kielelle, kun tiesi isoäidin lihapullien odottavan mummolassa. Tämä muisto on yksi yli 6 000 K-Marketin kotoisista ruokamuistoista.
Lihapullat neljännessä sukupolvessa
"Kaarina-mummun lihapullissa on jotain erityistä. Isot, nyrkinkokoiset, lihapullat ruskeassa kastikkeessa ovat niitä ainoita oikeita lihapullia. Lihapullat yhdistyvät aina mummulaan ja mummuun. Automatkalla jo miettii, onkoha siellä niitä ihania lihapullia."
Lihapullat ovat perheelle enemmän kuin vain ruokaa. Niihin liittyy paljon yhteisiä muistoja ja mukavia hetkiä ruokapöydän ääressä. Lihapullia tarjottiin myös äidilleni Anille, kun hän kävi ensimmäisen kerran isäni Johanneksen kotona 27 vuotta sitten. Lihapullien koko pääsi kuitenkin yllättämään ja viisi lihapyörykkää pyytänyt Ani joutui vaivihkaa ujuttamaan loput lihapullista Johanneksen lautaselle. Äiti ei tajunnut, että ne on nyrkin kokosia.
Lihapullien salainen ainesosa on perheen mukaan maun ja tunteiden liitto ja yhteistyö. Ei mitään erityisiä aineksia, mutta silti ne on niin hyviä. "Isoäidin ruoka on parasta ja aina kun tulee mummulaan, tulee olo että on siellä missä kuuluukin.
Mummun ruoanlaittofilosofia on yksinkertaisuus ja puhtaus. Lihapullareseptin mummu on saanut aikoinaan omalta äidiltään. Hänen lapsuudessaan lihapullat kuuluivat erityisesti sunnuntain ruokailuun. Siihen aikaan jauhelihaa ei ollut kaupoissa valmiina, vaan liha jauhettiin itse.
Mummu on sanonut, että arkiruokakaan ei ole arkista, kun se tehdään kunnolla ja kunnollisista raaka-aineista. Ja että, meillä on hieno ruokakulttuuri ja hyviä ruoka-aineita, ruoan aito oma maku tulee hyvin esiin, kun sitä ei sotketa liiallisilla mausteilla. Raaka-aineiden perusmaku on kaiken A ja O."