Näin käytät aquafabaa eli kikherneiden lientä

Näin käytät aquafabaa eli kikherneiden lientä

Ethän valuta kikherneiden lientä viemäriin? Ei kannata, sillä tästä taika-aineesta valmistat niin herkulliset marengit, majoneesin kuin muutkin herkut!

Mitä on aquafaba?

Aquafaba, eli kikhernepurkin pohjalle jäävä suolaliemi, on monipuolinen apu ruoanlaitossa - etenkin vegaanisissa resepteissä. Kun katselet tärkkelyksistä lientä tarkemmin, se muistuttaa melkoisesti kananmunan valkuaista. Ja aivan kuten valkuainenkin, myös kikherneliemi suorastaan maagisesti vaahdottuu kuin valkuainen! Se onkin oiva korvike kananmunalle niin marengeissa kuin muussakin leivonnassa.

Aquafaba kuvitus 2

Näin vaahdotat aquafaban

Aquafaban vaahdottamiseen kannattaa käyttää sähkövatkainta. Vaaahdota liemi kovaksi vaahdoksi.

Vatkattu aquafabavaahto sopii sellaisenaan esimerkiksi kakkujen kuorrutukseen kermavaahdon tapaan. Vaahdon voit maustaa sokerin lisäksi myös esimerkiksi raastetulla sitruunankuorella, limetinmehulla tai kaakaojauheella.

Marengit kikherneliemestä

Purkista valutettua kikhernelientä katsoessa ei ihan heti uskoisi, että siitä syntyy ihania marenkeja. Mutta kun vaahdotettuun kikherneliemeen lisätään sokeria, on marenkimassa valmis!

Kokeile:

Aquafaba kuvitus

Mitä tehdä kikherneistä?

Tyhjensitkö kikhernepurkin vain saadakseni aquafabaa marenkien tekoon? Kurkkaa 10 vinkkiämme kikherneiden käyttöön!