Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Vaahdota kikherneistä valutettu liemi sähkövatkaimella kovaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon sokeri ja limetinmehu. Jaa vaahdosta lusikalla noin yhdeksän pyöreää levyä pellille leivinpaperin päälle. Paina keskelle kuoppa täytettä varten.
Kypsennä 125-asteisessa uunissa noin 2 tuntia, tai kunnes marengit ovat kovettuneet. Sammuta uuni ja jätä marengit jäähtymään uuniin, jotta ne samalla kuivuvat koviksi.
Vaahdota jääkaappikylmän kookosmaidon kiinteä osa kermavaahdon tapaan. Mausta vaniljasokerilla.
Kokoa jäähtyneistä marengeista pienet pavlovat. Kuori ja kuutioi mango. Nosta kookosvaahtoa marengin päälle ja laita pinnalle mangokuutioita ja kookoshiutaleita.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Hei! Ajattelin kiireiden vuoksi tehdä näitä vieraille pari päivää etuajassa. Säilyvätkö pavlovat jääkaapissa muutaman päivän? Voinko käyttää päällä pakastemangoja?
K-Kuluttajapalvelu
5 vuotta sitten
Marja, vegaaninen marenki säilyy parhaiten huoneenlämmössä tiiviissä rasiassa. Ne kannattaa kuorruttaa vasta juuri ennen tarjoilua. K-Koekeittiöllä on käytetty tuoretta mangoa, pakastetusta saattaa irrota nestettä sulatettuna.
Kaisuliini
6 vuotta sitten
Hei,
Voiko Pavlovien täyttöön käyttää kookosmaidon sijaan vaahtoutuvaa kaurakermaa? Kookos kun ei makuna kuulu suosikkeihin? Maidottomia reseptejä usein haen, toki osaan myös soveltaa normiohjeet maidottomiksi. Voileipäkakun haluaisin osata tehdä maidottomana, löytyykö siihen ohjeita? Vegaanisessa reseptissä oli pohjassa pähkinää, mutta ne eivät käy allergian takia.
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Kaisuliini, voit käyttää täyttöön mitä vain vaahtouutuvaa kermaa. Maidottomaan voileipäkakkuun voit soveltaa halutessasi esimerkiksi vegaanisen voileipäkakun täytettä ja tehdä pohjan tavallisen voileipäkakun pohjasta.