Hyppää sisältöön
Pirkka Luomu pikkukurkut kasvavat Honkajoella Ari Kulmasen hoivissa

Pirkka Luomu pikkukurkut kasvavat Honkajoella Ari Kulmasen hoivissa

Julkaistu 18.4.2018

Ikaalisten Luomun kasvihuoneessa Honkajoella kasvatetaan myös Pirkka Luomu pikkukurkut.

Luomua Ikaalisista

Ikaalisten Luomun tarina alkoi vuonna 2000 Ari Kulmasen perustamasta kasvihuoneesta. Alusta lähtien oli selvää, että kasvihuoneessa viljeltäisiin vain luomua. Vuosien saatossa tilaa ja tuotevalikoimaa on kehitetty paljon ja tilan yhteyteen on perustettu oma itsepalvelumyymälä. Uudistusten tavoitteena on ennen kaikkea ollut se, että kaikki tilan toiminta tapahtuisi mahdollisimman ekologisesti. ”Tietysti niin täytyykin tehdä, kun kasvatetaan luomua, mutta meillä on tehty myös aika paljon ylimääräistä”, kertoo tyytyväinen luomuviljelijä Ari Kulmanen.

Kevätauringon ihme

Ari Kulmanen aloitti kasvihuoneilla työskentelyn jo teini-iässä. Kasvihuoneet ovat vuosien varrella kehittyneet paljon, mutta Arin mukaan työn antoisimmat puolet ovat pysyneet täysin samoina: ”Kun tulee kevät ja saa kävellä tuolla kasvihuoneessa ja katsoa kasvien kasvua. Muistan jo 15-vuotiaasta ne keväthetket. Sen melkein kuulee, kuinka kasvit kasvavat vauhdilla”, Ari tunnelmoi.

Yritystä kehitetään koko yhteisön voimin

Ikaalisten Luomu kehittyy jatkuvasti myös tuotevalikoimansa puolesta; tälläkin hetkellä testauksessa on kymmenen uutta kasvia. Arin periaatteena on, että kasvatuksen on täytynyt sujua ainakin vuoden ajan, ennen kuin uusi tuote otetaan markkinoille. ”Luomuna viljely on niin paljon haastavampaa, että tietoa tarvitaan aika paljon”, taustoittaa Ari pitkää testausaikaa. Lopullisen päätöksen uuden tuotteen jatkosta antaa Ikaalisten Luomun itsepalvelumyymälän yhteydessä toimiva testiryhmä, joka hakee uusia tuotteita sokkotestattavaksi. ”Meidän testiryhmäläisemme ovat hyvin sitoutuneita. He hakevat joka viikko kilon tai kaksi kasviksia testattavaksi”, kertoo Ari. Yhteisön tuki onkin hänelle erittäin tärkeää.

Arin tarjoiluehdotus
Luomuruisleivän päälle voita ja runsaasti Pirkka Luomu pikkukurkkua.