Salaattia humisevien honkamaisemien keskeltä
Päivitetty 16.12.2019Erkki ja Arja Nylund kasvattavat Liperin Ylämyllyllä Pirkka jääsalaattia.
Pirkka suomalaiset jääsalaatit saavat kasvaa raikkaiksi ja rapeiksi Erkki ja Anja Nylundin Viherkaste Oy -tilalla Liperin Ylämyllyllä.
”Hyvässä ilmastossa ja puhtaassa ilmassa täällä Pohjois-Karjalassa”, luonnehtii Erkki kotiseutuaan, lämpöä äänessään.
Sijainti on merkittävä myös historiallisesti, sillä Tuntematon Sotilas -kirjan alkupaikkana tunnettu Paloaukea sijaitsee aivan tilan tuntumassa.
Elämä johdatti kasvihuoneiden äärelle
Nylundit ovat ehtineet tehdä elämässään yhtä sun toista. Erkki kouluttautui alun perin hotellinjohtajaksi ja Anja luokanopettajaksi. Ylämyllylle pariskunta asettui vuonna -92 pyörittämään paikallista huoltoasemaa. 2000-luvun alkupuolella alkoi yrittäjäksi siirtyminen houkuttaa:
”Me tutkimme ja selvittelimme erilaisia toimialoja, ja meistä tämä salaatti- ja kasvihuonetuotanto vaikutti oikein kiintoisalta. Me näimme siinä selviä kasvunäkymiä tulevaisuuden suhteen”, summaa Erkki.
Vuonna 2007 Nylundit ostivat tilan, joka sisälsi mittavan 4700 neliön kasvihuoneen. Jotain parin kunnianhimosta kertoo myös se, että viljelypinta-ala on lähes kolminkertaistettu kymmenen vuoden aikana.
Hyvin tehty työ kiittää tekijäänsä
”Tässä työssä on parasta se, kun näkee sen hyvän lopputuotteen tuolla kaupassa ja asiakkaiden ostoskärryssä. Se antaa älyttömän hyvän mielen.”, kertoo Erkki.
Lisäksi mahdollisuus tarjota työtä paikallisille ihmisille antaa Erkille suurta iloa: ”Meillä on 20 reipasta työntekijää, jotka tekevät työtä suurella sydämellä yhdessä meidän yrittäjien kanssa.”
Erkin aamiaisleivät:
- Ruisleipä
- Siivu laadukasta leikkelettä
- Päälle tuhti kasa salaattia