Hienonna halkaistu, huuhdottu purjo. Hienonna myös tuore pinaatti. Paista broilerisuikaleet muutamassa erässä öljyssä paistokasarissa kypsiksi ja siirrä ne lautaselle.
Kiehauta purjo öljyssä ja sekoita joukkoon pinaatti (pakastepinaatti jäisenä). Siirrä broilerisuikaleet takaisin paistokasariin. Kaada kasariin ruokakerma. Mausta suolalla, pippurilla ja omenaviinietikalla. Hauduta kannen alla noin 5 minuuttia.
Keitä tuorepastaa pakkauksen ohjeen mukaan noin 3 minuuttia. Valuta pasta hyvin ja sekoita kastikkeen joukkoon. Kaada pasta tarjolle laakeaan kulhoon. Ripottele pinnalle kuutioituja tomaatteja, basilikanlehtiä ja parmesaania. Tarjoa patongin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.