Brownie on helppo resepti suklaanhimoon. Parhaimmillaan tämä suklainen herkku on, kun pinta on hiukan rapea, mutta jätät sen sisältä rohkeasti pehmeäksi.
Sulata voi kattilassa. Ota kattila pois levyltä. Lisää joukkoon paloiteltu tumma suklaa ja anna suklaan sulaa samalla sekoitellen.
Vaahdota munat ja sokeri sähkövatkaimella kuohkeaksi. Sekoita suklaaseos joukkoon. Lisää kaakao, perunajauho ja suola ja kääntele sekaisin.
Painele pala leivinpaperia uunivuokaan (n. 15 cm x 20 cm) ja kaada taikina vuokaan. Kypsennä brownieta 175-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, sisus saa jäädä kunnolla pehmeäksi. Anna jäähtyä ennen paloittelemista.
Tarjoa brownie sellaisenaan tai vaniljajäätelön kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Lopputulos kakkumainen. Ei ollenkaan fudgey, mitä brownielta toivoisin. Maku vain todella vahva kaakao. Pettymys.
Enna
1 kuukausi sitten
En tiedä onko hyvää näin kommentteja etta liian vähän uunissa tai 30 min oli liian paljon on la kodin ja koulun leipoijaiset miten leivon sen?
Hiphei
2 kuukautta sitten
Ohjeen mukaan tehty, mutta maistuu enempi mutakakulta. Ei brownietyyppinen.
Milena gämis
2 kuukautta sitten
Oli herkkua
Cookin’ like a chef I’m a 5 star Michelin 👨🍳
3 kuukautta sitten
Toosi hyvää😋 Ohje on selkeä👍🏻
Kakaskakka
3 kuukautta sitten
Namm olipa hyvää😋 ja tosi hyvä ohjekkin🤩
Kari Vekka
3 kuukautta sitten
Oli ihan hyvä. Uunin jälkeen vielä tuntienkin jälkeen löysää. Pidin yön yli jääkaapissa, jonka jälkeen just hyvä. Ohjeessa voisikin lukea, että paloiksi leikkaaminen vasta jääkaapissa pidetyn yön jälkeen.
Hanna
4 kuukautta sitten
Tossi hyvä
tuleva 12 v kokki
5 kuukautta sitten
Niistä tuli hyviä, pidin enemmän uunissa. Suosittelen!
💞💞
8 kuukautta sitten
Tosi hyvä😛😛
kokenut leipuri
8 kuukautta sitten
oli tosi hyvä ja suklainen. pidin vähän kauemmin kuin ohjeessa luki, koska oli vielä vähän vetinen, mutta rakastin tätä. suosittelen suuresti.
Hyvä
8 kuukautta sitten
Hyvä
Jermu
8 kuukautta sitten
Hyvän makuinen mutta uunissa kyllä 45-60 min. 30 min liian vähän, jää sisältä liian löysäksi.
Arja saijonmaa
9 kuukautta sitten
Tuli itsellä aivan kamalaa, tosin se oli oma vika! Laitoin liikaa kaakaojauhetta ja liian tummaa suklaata.
pettynyt
9 kuukautta sitten
ei todellakaan paistu 30 minuutissa, jää sisältä aivan liian löysäksi.
Zozo queen
1 vuosi sitten
Good luck with this brownie recipe I loved ❤️💗
Mommummiaammimmammoou
1 vuosi sitten
Hyvää nam 😋
🌷🌸👌🏻
1 vuosi sitten
Hyvä tuoksu joo 🍫
🌸🌷 :)
1 vuosi sitten
Aika hyvä 👌🏻
🪿🪿🪿🪿
1 vuosi sitten
Erittäin hyvää ja maukkaan tuoksuista🪽🪽
Moii
1 vuosi sitten
Hyvä🪿🪿🪿
Cippy
1 vuosi sitten
Unohdin voin, mutta silti tuli hyvää! Kakkumaista, mutta silti sisältä kosteaa. Laitoin isompaan vuokaan ja rocky road kuorrutuksen popcorn, maapähkinä, vaahtokarkki ransk, pastilli ja valutin suklaata jäähtyneen piiraan päälle
Laku
1 vuosi sitten
Tykkäsin ihan sika paljon. Rakastan kylläkin suklaata
E
1 vuosi sitten
Todella hyvää voisin tehdä uudestaankin!
B)
1 vuosi sitten
Oli tosi tykätty ja reseptin perään kyseltiin. Itsekin pidin! Pystyi tekemään myös vegaanisena, kun käyttii kasvirasvaa (esim. Eleplant) ja käytin kananmunan sijaan banaania (käytin tähän 4 kpl). On myös gluteeniton! Melkeen kaikille soppii. Toimi hyvin.
Persikka
1 vuosi sitten
Vähän liika sokeria mut muuten hyvä
Heljä R.
1 vuosi sitten
Ensimmäisen kerran kokeilin tehdä brownien. Käytin kaksi levyä Pirkka tumma leivontasuklaata 70% (100g) mutta muuten ohjeen mukaan. Paistoin 25 min + 5 minuuttia jälkilämmöllä ja annoin jäähtyä. Päältä rapsakka, sisältä mehevä. Tuli oikein tummasuklainen ja omaan makuun hyvä. Pääsee jatkoon.