Suklaamoussella kuorrutettu pääsiäistäytekakku maistuu appelsiinilta ja mangorahkalta. Koristelu on helppoa, kun asettelet päälle vain pääsiäiskarkkeja!
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Valmista kakkupohja. Voitele ja jauhota pienen irtopohjavuoan pohja (Ø 18 cm). Taita kaksi leivinpaperiarkkia kaksinkerroin. Laita arkit kiertämään vuoan sisäreunoja.
Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi. Lisää keskenään sekoitettu voisula ja maito. Yhdistä jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoseos taikinaan. Kääntele tasaiseksi taikinaksi. Vältä turhaa sekoittamista, ettei taikina sitkisty. Kaada taikina vuokaan.
Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 50 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä. Peitä vuoka leivinpaperilla paistamisen loppuvaiheessa, jos pinta tummuu liikaa. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä. Leikkaa pohja kolmeen osaan.
Vaahdota täytteen kerma ja lisää rahkat kermavaahtoon. Sekoita tasaiseksi.
Nosta alin kerros tarjoiluvadille. Kostuta appelsiinimehulla. Levitä ensin appelsiinimarmeladia ja sitten mangorahka-kermaseosta päälle. Kostuta ja täytä seuraava väli samoin. Kostuta myös kakun pinta. Pane kakku peitettynä jääkaappiin tekeytymään mielellään yön yli.
Sekoita 1/4 kermasta suklaan joukkoon kaapimella käännellen. Lisää tämän jälkeen loppu kermavaahto ja kääntele tasaiseksi. Vältä turhaa sekoittamista.
Levitä suklaamousse heti kakun pinnalle ja reunoille, jotta se ei ehdi jähmettyä. Koristele pienillä suklaamunilla lähellä tarjoamista, jotta makeisten pinta ei sula.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Mielettömän hyvää, tein allergioiden takia version aprikoosimarmeladilla ja kostutin omenamehulla. Teen varmasti uudelleenkin! Täytteen saa uppoamaan kyllä kun oikeasti sitä väliin lappaa pihtailematta, sama päällisen kanssa. Aivan kuvan mukainen herkku.
Ansa
2 vuotta sitten
Olisi hyvä jos ohjeet olisi "normaalille" kakkuvuoks koolle 😊
sara
2 vuotta sitten
hyvä
Piipa
5 vuotta sitten
No ei kyll tullu mun lempikakkua tästä.. appelsiinimarmelafi (Pirkan) maistui todella karvaalta kakun välissä, ja pilasi muun hyvän täytemössön (kerma ja mangorahka). Lisäksi kuorrute oli tylsän makuinen kun siihen ei tullut sokeria
Onnellinen
5 vuotta sitten
Vielä lisätäkseni, kakusta tuli todella hyvä. Ei ollut yhtään överimakea, vaan todella raikas ja suklainen. Tuli yks lempparikakuista.
What
5 vuotta sitten
En ihan ymmärrä ohjeen 1.kohtaa, pitää voidella ja jauhota vaikka kytetään leivinpaperia. Onkohan kakkupohja ohjeessa nyt jotain väärin?
K-Kuluttajapalvelu
5 vuotta sitten
What, vain vuoan pohja voidellaan ja jauhotetaan. Leivinpaperit tulee asetellaan vuoan reunoille. Niiden avulla vuoan reunoja korotetaan, jotta kakun kohotessa se mahtuu vuokaan.
sll
5 vuotta sitten
Tein 24cm vuokaa, jolloin kakku jäi vähän matalammaksi, mutta täyte meni ainakin kokonaan kakun väliin. Oli helppo ohje ja kakku maistui hyvälle.
Nams
5 vuotta sitten
Voiko kokeilla isompaan vuokaan? Kotona ei ole kuin 24 cm.
K-Kuluttajapalvelu
5 vuotta sitten
Nams, pääsiäiskakun resepti on suunniteltu halkaisijaltaan 18 cm vuokaan. Voit toki halutessasi
kokeilla tehdä kakun muun kokoiseen vuokaan. Tällöin kannattaa huomioida raaka-aineiden suhde
sekä paistoajan muutos, sillä jos kakun tekee liian suureen vuokaan, se voi jäädä ohueksi ja
lässähtää.
Kotileipuri
5 vuotta sitten
Hyvä ohje.. kakusta tuli ihanan korkea. Meilläkin täytettä jäi hurjasti yli vaikka kuinka paksusti yritin laittaa molempiin kerroksiin. Eli vähempikin riittäisi kyllä. Lapset söi loput sitten välipalaksi, joten hukkaan ei mennyt kuitenkaan.
Kakkumaskarit
5 vuotta sitten
Täytteeseen riitti hyvin puolet ohjeen täytteestä ja koska mango ei ole meidän perheen suosikkimaku käytettiin sitruunarahkaa, oli ihanan raikas muuten aika makeaan kakkuun. Kuorrutukseen käytimme myös puolet vähemmän kermaa.
Äippä80
5 vuotta sitten
Hei
Olisiko itse kakun tekemisestä saanut videon? Olen tehnyt sen gluteenittomana ja perunattomana, mutta jostain syystä jo 2 pohjaa jäänyt kohoamatta, mietin onko jauhoissa vika vai eikö ohjetta voi tehdä allergisille.
K-Kuluttajapalvelu
5 vuotta sitten
Äippä80, valitettavasti kaikkiin resepteihin ei ole kuvattu valmistusvideota. Välitän toiveesi videosta eteenpäin. Reseptin toimivuus on testattu koekeittiöllämme reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Voit halutessa kokeilla korvata reseptin kakkupohjan gluteenittomalla kakkupohjalla: https://www.k-ruoka.fi/reseptit/gluteeniton-kakkupohja
uusavuton
5 vuotta sitten
Normaalisti tässä talossa kakut onnistuvat. Mutta nyt sain pohjan juuri uunista ja kakku ei ollut kohonnut yhtään! Pintakin täynnä ihmeellisiä kraatereita? Mikä meni vikaan? Vatkasin munista kovan vaahdon ja pidin kakkua uunissa ohjeessa mainitun ajan.
K-Kuluttajapalvelu
5 vuotta sitten
uusavuton, harmillista että kakun pohja ei kohonnut toivotulla tavalla. Jotta pohjasta tulee varmasti onnistunut, kannattaa varmistaa että kaikki pohjaan käytettävät aineisosat ovat huoneenlämpöisiä. Munia ja sokeria tulee vatkata huolellisesti tarpeeksi pitkään, jotta niistä muodostuu kuohkea vaahto. Jauhot ja muut kuiva-aineet sekoitetaan vaahtoon varovasti nostellen. Valmis taikina kaadetaan vuokaan. Tämän jälkeen vuokaa voi napauttaa muutaman kerran pöytää vasten, jotta ilmakuplat poistuvat. Kun kakkupohjaa paistetaan uunissa alatasolla, uunin luukun avaamista tulisi välttää paiston aikana. Lisäksi on hyvä huomioida että paistoajat ja -lämpötilat ovat aina ohjeellisia, eli kakkupohjaa kannattaa tarkkailla paiston aikana.
Testattu
5 vuotta sitten
Ihana kakku! Kokosin kakun kelmulla vuorattuun irtopohjavuokaan ja annoin olla jääkapissa muutaman tunnin. Täyte jähmettyi hyvin ja kakusta tuli ihanan korkea!
Sanni
5 vuotta sitten
Olisi kiva tietää kalorit ja muut ravintoarvot
K-Kuluttajapalvelu
5 vuotta sitten
Sanni, valitettavasti kaikille K-ruoan resepteille ei ole laskettu ravintoarvoja. Välitän toiveesi eteenpäin saada pääsiäiskakulle ravintoarvot.
Testasin
5 vuotta sitten
Laitoin täytteeseen vain yhden purkin rahkaa. Tästä tuli sopiva määrä.
Leipojaharrastaja
5 vuotta sitten
Tuli mielettömän herkullista tästä!
Leipuri
5 vuotta sitten
Täytteestä puolet meni ihan hukkaan täälläkin, ihan ylimitoitettu määrä.
Emu
5 vuotta sitten
En saanut noin paljon täytettä! Puolet ois varmaan riittänyt. Vaikka laitoin täytettä enemmän kuin normaalisti olisin laittanut niin jäi vähän yli :D
Maikki
5 vuotta sitten
Saako kakun väliin muka menemään noin paljon täytettä?! 2 dl kermaa ja kaksi purkkia rahkaa kuulostaa hurjan isolta määrältä. Kakkuhan on aika pieni jos 18 cm vuoassa tekee
K-Kuluttajapalvelu
5 vuotta sitten
Maikki, resepti on testattu ohjeen mukaan K-Koekeittiöllä, jolloin täytteen määrä on mitoitettu kakulle.