Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Mittaa kulhon pohjalle vesi ja sekoita joukkoon korppujauhot. Anna turvota pari minuuttia. Lisää jauheliha, muna, maustekastike, suola ja mustapippuria rouhittuna. Sekoita mureketaikina tasaiseksi. Kumoa taikina kostutetulle leikkuulaudalle ja muotoile paksuksi tangoksi. Jaa tanko kuuteen osaan ja taputtele viipaleet kostutetuin käsin soikeiksi pihveiksi. Paista pihvit kuumassa öljyssä. Paista sämpylät pakkauksen ohjeen mukaan.
Valuta salaattijuustokuutiot liemestään ja hienonna haarukalla. Sekoita juustomurut ranskankerman joukkoon varovaisesti, ettei ranskankerman rakenne ohene.
Huuhtele salaatti. Viipaloi tomaatti ja sipuli. Halkaise sämpylät ja voitele chilikastikkeella. Täytä pihvillä, tomaatilla, punasipulilla, salaatilla ja mausta vielä salaattijuustokastikkeella.
Vinkki! Kääräise purilaisen ympärille servetti tai laita purilaiset suodatinpussiin, josta ne on kätevä syödä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.