Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Voitele muffinivuoat sulalla rasvalla. Mittaa siirappi ja mausteet kattilaan. Kiehauta seos. Lisää joukkoon paloiteltu rasva. Rasva saa sulaa kaikessa rauhassa. Sekoita jauhot ja sooda keskenään. Paloittele aprikoosit.
Vaahdota munat. Erota jauhoseoksesta noin 1/2 dl ja sekoita se rusinoiden ja aprikoosipalojen joukkoon. Lisää jauhoseos siirappi-rasvaseoksen kanssa vuorotellen munavaahtoon. Lisää lopuksi jauhotetut hedelmät. Sekoita taikina tasaiseksi. Jaa taikina vuokiin.
Paista 175 asteessa uunin keskitasolla 15–20 minuuttia. Koristele jäähtyneet muffinit joko tomusokerilla tai sokerikuorrutteella ja erilaisilla koristerakeilla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.