Kiehauta rasva, sokeri, siirappi ja mausteet kattilassa. Jäähdytä seos.
Sekoita joukkoon muna. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu sooda. Sekoita taikina tasaiseksi. Vältä turhaa sekoittamista, jotta pipareista tulee rapeita. Anna taikinan kovettua jääkaapissa yön yli.
Kauli piparitaikina noin 3 mm:n paksuiseksi levyksi. Leikkaa taikinasta piparimuoteilla erilaisia pipareita.
Paista pieniä ja keskikokoisia pipareita 200 asteessa noin 5–8 minuuttia ja isoja pipareita 175 asteessa 8–12 minuuttia. Paista samankokoiset piparit samalla pellillä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.