Sulata voi. Sekoita jäähtynyt voi, rahka ja kananmuna keskenään. Lisää seokseen vesi ja sekoita.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää rahkaseokseen. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.
Kuumenna öljy valurautapadassa tai teräskattilassa. Rasva on sopivan kuumaa (170–180 astetta), kun pieni leipäpala ruskistuu parissa minuutissa.
Pyörittele taikinasta jauhotetuin käsin palloja. Kypsennä 4 munkkia kerrallaan noin 3 minuuttia, kunnes munkit ovat kauniin värisiä.
Nosta munkit reikäkauhalla valumaan talouspaperin päälle. Sokeroi munkit lämpiminä.
Notkista karamellisoitu maitotiiviste (dulce de leche) lusikalla. Lisää suola ja sekoita. Lusikoi suolakinuski pursotinpussiin, jossa on pieni teräväpäinen tylla. Työnnä tyllan terä munkkiin ja täytä suolakinuskilla. Voit myös tehdä munkkiin reiän ennen täyttämistä esimerkiksi lusikan varrella tai syömpäpuikolla. Munkit ovat parhaimmillaan heti tuoreina.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Jolle, valitettavasti emme ole testanneet tätä munkkitaikinaa airfryerissa, vaikka yleisesti munkit voi hyvin kypsentää myös airfryerissa. Munkkipallot kannattaa sivellä öljyllä ennen paistoa ja laittaa esilämmitetyn airfryerin koriin. Paistoaika 185-asteisessa airfryerissa on todennäköisesti 8-10 minuuttia, mutta munkkeja kannattaa kokeilla paistaa ensin muutama ja seurata oman laitteen vaatimaa paistoaikaa. Sivele hiukan jäähtyneet munkit vielä uudelleen öljyllä ennen sokerointia, jotta sokeri tarttuu munkkien pintaan.
Harlessi
1 vuosi sitten
Todella herkullista ilman täytettäkin.
Turvokki
2 vuotta sitten
Herkullisia munkkeja tuli, vaikken laittanut täytettäkään. Eikä turvota, kun ei ole sitä hiivaa.
Jenny
2 vuotta sitten
Ihan todella hyviä munkkeja. Mietitytti leivinjauheen käyttäminen mutta kohoivat vähenmän kun hiiva munkki pallerot. Otan käyttöön jatkossakin tämän munkki reseptin.
Nituli
2 vuotta sitten
Näyttää helpolta ja herkulliselta reseptiltä!! Sen verran olen utelias,että täytyy vapuksi kokeilla ja maistaa!!