Helppo pannupizza on nopeasti valmistuva pizza, jossa maistuvat muun muassa juusto, ananas, sinihomejuusto ja palvikinkku. Leikkaa valmis pitsa paloiksi.
Pane tyhjä uunipelti uunin toiseksi ylimmälle tasolle ja lämmitä uuni 250-asteiseksi. Täytä pizzapohjat uunin lämmetessä.
Ota pizzapohjat pakkauksesta. Valuta tomaattimurska siivilässä ja levitä pizzapohjille. Levitä tomaattimurskan päälle kinkkusuikaleet, sinihomejuustomuru ja paloitellut ananasviipaleet tai sulatetut, valutetut katkaravut ja simpukat. Ripottele pinnalle täytteiden päälle muutama aurinkokuivattu tomaatti hienonnettuna, oreganoa ja juustoraastetta.
Ota kuuma pelti uunista ja nosta täytetyt pizzat pellille leivinpaperin päälle. Paista pizzoja noin 8 minuuttia, kunnes juusto on kunnolla sulanut ja reunat saaneet väriä. Huom! Paistoaika saattaa vaihdella eri uuneissa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.