Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Valmista ensin täytteet. Viipaloi oliivit ja tomaatit mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Sekoita guacamole ja tuorejuusto keskenään. Huuhtele rucola ja basilika. Pidä täytteen aineet viileässä lettujen paistamisen ajan.
Valmista lettutaikina pakkauksen ohjeen mukaan. Paista taikinasta keskikokoisia lettuja. Kun olet kaatanut kuuman pannuun lettutaikinaa, ripottele päälle oliiviviipaleita ennen taikinan hyytymistä. Käännä letut tavalliseen tapaan ja pinoa päällekkäin odottamaan täyttämistä.
Levitä letut lautasille tai esimerkiksi uunipellille. Peitä lettujen pinta tomaateilla ja taittele päälle ruusukkeiksi pari kinkkuviipaletta. Lisää nokareet dippikastiketta. Ripottele pinnalle rucolaa ja silputtua basilikaa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.