Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Sekoita kierrevatkaimella lettutaikinan ainekset keskenään ja anna turvota noin 30 minuuttia.
Valmista sillä välin täyte. Hienonna sipuli ja kuutioi nektariinit. Paista broilerisuikaleet kypsiksi pannulla. Lisää sipulit ja anna niiden kuullottua pari minuuttia. Mausta pippurilla. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja lopuksi nektariinikuutiot. Pidä täyte lämpimänä. Revi rucola pienemmiksi paloiksi.
Kuumenna paistinpannussa tai muurinpohjapannussa rasvaa ja paista ohuita lettuja. Taikinasta tulee noin 10 lettua.
Pinoa lettukakku sitä mukaa, kun letut paistuvat. Levitä broileritäytettä ohut kerros jokaisen letun päälle. Ripottele pinnalle vielä rucolaa.
Peitä lettukakku kannella tai foliolla, jotta se pysyy lämpimänä. Jätä päälimmäinen kerros ilman täytettä Ja koristele pinta rucolalla. Tarjoa heti.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.