Perinteinen murotaikina saa näissä pikkuleivissä uutta makua, kun taikinaan lorautetaan hieman konjakkia. Konjakkikranssit sopivat mainiosti kahvipöytään tarjottavaksi.
Mu
Kananmunaton
Ainekset
60annosta
200 g 200 gvoita tai leivontamargariinia
1 ja ½ dl 1½ dlsokeria
4 dl 4 dlvehnäjauhoja
2 rkl 2 rklkonjakkia
Valmistus
Valmistusaika: yli 60 min
Vatkaa huoneenlämpöinen rasva ja sokeri vaahdoksi. Sekoita jauhot ja konjakki joukkoon tasaiseksi taikinaksi. Leivo taikinasta koepikkuleipä ja paista se. Jos pikkuleipä leviää liikaa, lisää taikinaan 2–3 rkl jauhoja. Anna taikinan jäähtyä kylmässä ainakin puoli tuntia.
Ota kerralla leivottavaksi vain osa taikinasta, sillä kylmänä taikinan käsittely on helpompaa. Pyöritä taikinasta pitkiä lyijykynänpaksuisia tankoja. Käytä niin vähän jauhoa kuin mahdollista.
Leikkaa tangot 10 sentin pätkiksi. Pyöritä niitä vielä hiukan pidemmiksi ja kierrä kaksi tankoa löyhästi yhteen. Muotoile rinkeliksi pellille leivinpaperin päälle. Älä kuitenkaan paina päitä kiinni, vaan aseta ne vain vastakkain.
Paista uunin keskitasolla 175 asteessa 10–12 minuuttia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Valikoima ja hinnat kaupasta
Valitusta kaupasta ei löytynyt tuotetta ainekselle: konjakkia
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.