Helpot ja herkulliset sushia muistuttavat kurkkurullat syntyvät käden käänteessä. Kurkkusushit täytetään tuorejuustolla, kylmäsavulohella ja avokadolla.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Pese kurkut huolellisesti. Viipaloi kurkuista juustohöylällä pitkittäin yhteensä 20 ohutta siivua. Jätä vetinen keskiosa leikkaamatta ja käytä se kuutioituna esimerkiksi salaattiin.
Asettele 10 kurkkusiivua limittäin leikkuulaudalle niin, että ne muodostavat tasaisen levyn. Taputtele talouspaperilla ylimääräinen vesi siivujen pinnasta.
Voitele kurkkujen pinta tuorejuustolla (2 rkl). Levitä 2–3 viipaletta kylmäsavukirjololohta tasaisesti kurkkujen päälle.
Halkaise avokado, poista kivi ja viipaloi avokado kuoressaan. Kaavi viipaleet kuoresta lusikan avulla. Asettele puolet avokadoviipaleista tasaisesti lohen päälle.
Kääri levy tiukalle rullalle lähtien kurkkusiivujen päätypuolelta niin, että kurkkuviipaleet pysyvät tiukkana eivätkä täytteet pursua ulos.
Täytä toinen kurkkurulla samalla tavalla. Leikkaa rullat terävällä veitsellä viipaleiksi.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.