Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Sulata voitaikina pakkauksessaan huoneenlämmössä noin tunti. Levitä voitaikina pöydälle ja leikkaa kahteen palaan. Kauli taikinapaloja hieman suuremmiksi, noin 22 cm x 40 cm kokoisiksi suorakaiteen muotoisiksi levyiksi.
Keitä risottoriisi kypsäksi suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan ja anna jäähtyä. Keitä kananmunia 7 minuuttia. Jäähdytä munat kylmässä vedessä ja viipaloi ne munanleikkurilla. Leikkaa lohi ohuiksi viipaleiksi.
Nosta toinen taikinalevyistä leivinpaperin päälle uunipellille. Lado taikinalevyn päälle kerroksittain keitettyä risottoriisiä, lohiviipaleita, riisiä, kylmäsavulohta ja kananmunasiivuja. Jätä pari senttiä reunoilta vapaaksi täytteestä. Mausta kerrokset suolalla ja valkopippurilla.
Voitele taikinan reunat kananmunalla ja aseta päälle kansitaikina. Painele haarukalla reunat yhteen ja leikkaa ylimääräinen taikina pois. Voitele piirakka kananmunalla. Pistele pintaan haarukalla muutamia reikiä. Paista 200-asteisessa uunissa 25–30 minuuttia, kunnes taikinakuori on kauniin kullankeltainen ja rapea.
Valmista hörppyliemi. Kiehauta vesi ja lisää liha- ja kasvisliemikuutiot. Lisää konjakkia maun mukaan. Keitä lientä noin 10 minuuttia. Lisää lopuksi hienonnettu persilja.
Leikkaa lohipiirakka viipaleiksi ja tarjoa lämpimänä hörppyliemen kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.