Mehevien lohinyyttien täytteenä on mozzarellaa, tomaattia ja tuoretta basilikaa.
G
Gluteeniton
Mu
Kananmunaton
Ainekset
4annosta
n. 4,92 € per annos
600 g 600 gNorjan lohifileetä (fileen etupäästä)
mustapippuria
n. 1 tl n. 1 tlmerisuolaa myllystä
1 pkt (150 g) 1 pkt(150 g)mozzarellaa
1–2 pientä 1–2 pientätomaattia
tuoretta basilikaa
Valmistus
Valmistusaika: 15–30 min
Poista lohesta ruodot ja leikkaa filee noin puolen sentin paksuiksi viipaleiksi graavilohen tapaan. Nosta viipaleet leivinpaperin päälle pellille. Muotoile viipaleen päistä yhtä leveitä. Mausta suolalla ja pippurilla.
Viipaloi juusto ja tomaatit yhtä moneen osaan kuin lohikin. Levitä lohiviipaleiden toiseen päähän juustoviipale, basilikanlehti sekä tomaattiviipale kerroksittain. Taita lohiviipale kahtia tomaatin päälle.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Koristele nyytit basilikalla. Tarjoa perunasoseen kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Valikoima ja hinnat kaupasta
Valitusta kaupasta ei löytynyt tuotetta ainekselle: Norjan lohifileetä (fileen etupäästä)
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.