5 dl 5 dlmarjoja esim. mustikoita, mustaherukoita tai
puolukoita
Valmistus
Valmistusaika: 30–60 min
Ota rasva ja munat hyvissä ajoin huoneenlämpöön lämpenemään. Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita keskenään kulhossa vehnäjauhot, kaurahiutaleet ja leivinjauhe. Sekoita jauhoseos nopeasti taikinaan.
Levitä taikina piirakkavuoan (halkaisija 27 cm) pohjalle ja reunoille. Paista piirakkapohjaa 200 asteisessa uunissa alimmalla tasolla noin 10 minuuttia.
Valmista sillä aikaa täyte. Sekoita kermaviilin joukkoon muna, sokeri ja vanilliinisokeri. Levitä täyte puolikypsän piirakkapohjan päälle. Ripottele pinnalle marjat. Paista edelleen noin 15 minuuttia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Valikoima ja hinnat kaupasta
Valitusta kaupasta ei löytynyt tuotteita aineksille: marjoja esim. mustikoita, mustaherukoita tai, puolukoita
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.