Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Kuori ja kuutioi makkara.
Paista ruskeaksi pannulla öljyssä. Lisää sipulikuutiot ja kuulota muutama minuutti.
Lisää pannulle tomaattisose ja vehnäjauho. Sekoita ja paista hetki.
Kaada päälle muutamassa erässä vesi ja ruokakerma, samalla koko ajan sekoittaen. Kiehauta ja anna kypsyä miedolla lämmöllä 5 minuuttia. Sekoita joukkoon maustekurkkukuutiot.
Tarjoa kastike keitettyjen perunoiden kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Todella hyvä. Lisäsin ripauksen suolaa ja mausteliemikuution. Välttämättä ei olisi tarvinnut.
Unni
11 kuukautta sitten
Tein 2x makkara määrällä koska tämä tekee aina niin hyvin kauppansa. Lisäksi laitan valkosipulin kynsiä pari isoa ja aina myrttisen valkosipuli suolakurkkuja 2 isoa. Ruokalusikan jauhoja desiin kylmää vettä ja kattilaan porisemaan pienellä lämmöllä vartin. Viimeisen 5 minuutin aikana lisään sen smetanan. Menee kyllä hetkessä joten kattila on tyhjä jo seuraavana päivänä :) Pitäis melkein tehdä heti 4 lenkkiä..
Möttönen
1 vuosi sitten
Erittäin helppo ja hyvä!
Mika 52
1 vuosi sitten
Tosi näppärä ja hyvältä maistuva ruoka. Helppo tuunata itse eteenpäin. Seuraavana päivänä vielä parempaa.
Tmk
1 vuosi sitten
Hieman tuunaillen reseptiä, varsinkin valmistusta, oli oikein hyvä kastike. Tomaattisoseena käytin chili ja maustamatonta paseerattua tomaattia. Kastikkeen valmistin kattilassa johon lisäsin paistetut makkarat ja sipulit. Tänään eilen yli jääneestä kastikkeesta tuli mainio uuniruoka, sekoitin juustoraasteet ja pennepastan sekaan.
Juha
2 vuotta sitten
Muuten noudatetti orjallisesti reseptiä, mutta pari valkosipulinkynttä eksyi sekaan. Ihan maittavaa oli.
Pikkukalevi
2 vuotta sitten
Oli niin hyvää että jouduin hakemaan lähikaupasta toisen paketin HK:ta ja valmistamaan toiset satsin. Lapset söivät siihen malliin kuin eivät olisi koulussa ruokaa saaneet ollenkaan. Täytyy sanoa että tästä ei sapuska parane, vaimokin ihmetteli kokkaustaitojani.
patu
2 vuotta sitten
Hyvää oli. Eukkokin tykkäsi. Sapuska vei kuulemma kielenkin mennessään, mikä sinänsä on ihan hyvä juttu.