Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Valmista kastike. Soseuta sulatetut mansikat sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon loput aineet.
Levitä salaatti vadille. Lisää ruohosipuli ja paloiteltu vesimeloni.
Valuta päälle hieman kastiketta.
Sulata katkaravut pakkauksen ohjeen mukaan ja ripottele salaatin päälle. Viipaloi tuoreet mansikat niin, että viipaleet jäävät toisiinsa kiinni kannasta. Koristele salaatti mansikoilla.
Tarjoa loppu kastike salaatin kanssa erikseen.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.