Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Survo marjat kulhossa. Lisää joukkoon hunaja tai sokeri ja vanilliinisokeri. Mustikoille riittää pienempi sokerimäärä (3/4 dl), kun taas happamat puolukat vaativat noin 1 dl:n. Lisää talkkunajauhot siivilän läpi. Sekoita tasaiseksi.
Vaahdota kerma ja lisää se varovasti joukkoon niin, että seoksesta tulee tasaista. Kaada tarjoilukulhoon tai annosmaljoihin. Koristele marjoilla ja sitruunamelissanlehdillä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.