Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Rouhi suklaa karkeaksi rouheeksi.
Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon rasva.
Sekoita suklaarouhe, jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoseos ja maito muna-sokerivaahtoon varovasti sekoittaen. Vältä turhaa sekoittamista, ettei taikina sitkisty.
Lusikoi taikina muovipussiin ja leikkaa kulmaan aukko. Pursota taikina minivuokiin. Voit myös lusikoida taikinan vuokiin kahden lusikan avulla.
Paista 175 asteessa uunin keskitasolla noin 12 minuuttia. Siirrä pois pelliltä ja anna jäähtyä.
Vatkaa kakkumoussejauhe ja kylmä maito vaahdoksi, noin minuutin ajan. Pursota kuorrutus muffinien pinnalle. Koristele koristerakeilla tai rouhitulla suklaalla.
Vinkki! Tarjoa kuppikakut valmistuspäivänä. Voit myös pakastaa ne ilman kuorrutusta.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Kuppikakuista tuli oikein hyviä, teimme suklaan sijasta mustikkakuppikakkuja samalla ohjeella! Maku oli ihan ok :)
Aurinkorannikon Martat
1 vuosi sitten
Hola! Käytimme ohjetta täällä Espanjassa Costa del Solilla Aurinkorannikon Marttojen englantilaisen iltapäiväteen tarjoiluissa.Kuppikakut onnistuivat hyvin tällä ohjeella Kuorrutukseen teimme oman moussen kermavaahdosta,sokerista ja kaakaosta.Testasimme yhdellä ja kahdella päällekkäisellä minipaperivuoalla ja yksi riitti.Ei levinnnyt taikina lainkaan meillä.
Leipoja
8 vuotta sitten
Hei! Videolla taikinaan ei lisätä lainkaan maitoa, mutta ohjeessa lukee 1 dl. Taikinasta tulee todella löysää maidon kanssa, joten onko ohjeessa virhe?
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
Leipoja, taikinaan tulee reseptin mukaisesti maitoa. Todella harmillista kuulla, että taikina on jäänyt löysäksi. Välitän tiedon tapahtuneesta tiedoksi resepteistä vastaaville henkilöille.
123
8 vuotta sitten
Näyttää tosi herkkullisilta😍 Täytyypä joskus kokeilla!
Höh
8 vuotta sitten
Surkeita! Ohjeessa vikaa kun taikinasta tuli ihan löysää!? Ja kakut levisi pellille uunissa!
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
Höh, harmillista kuulla että kuppikakut ovat epäonnistuneet. Reseptin toimivuus on testattu K-Koekeittiöllä ja reseptin mukaan tehtynä kuppikakkujen tulisi onnistua. Raaka-aineet kannattaa mitata mittojen ja mittalusikoiden avulla.