Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Leikkaa irtoreunavuokaan (halkaisija 24 cm) pohjan kokoinen leivinpaperi ja voitele se sekä vuoan reunat juoksevalla margariinilla. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri paksuksi valkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan siivilän läpi. Sekoita varoen tasaiseksi.
Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla 200 asteessa 13–14 minuuttia. Anna jäähtyä hiukan ja kumoa kakku. Halkaise jäähtynyt kakkupohja kahteen osaan. Huuhtele ja kuivaa kakkuvuoka ja aseta vuokaan pohjan kokoinen leivinpaperi. Vuoraa vuoan reuna leivinpaperisuikaleella. Nosta toinen pohjista vuokaan ja kostuta taputtelemalla mehuun kastetulla pullasudilla.
Pane liivatelehdet likoamaan kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Vatkaa kylmä kerma löysäksi vaahdoksi ja lisää sokeri vatkauksen lopulla. Sulata minttusuklaarakeet maidon kanssa vesihauteessa ja sekoita tasaiseksi. Nosta jäähtymään. Sulata kuivaksi puristetut liivatelehdet appelsiinimehuun ja anna seoksen hiukan jäähtyä. Sekoita kermavaahto sulan minttusuklaan joukkoon voimakkaasti vatkaten. Tarkista että suklaa on sekoittunut pohjia myöten.
Lisää liivatelehtisula ohuena nauhana kermaseokseen voimakkaasti vatkaten. Levitä puolet täytteestä vuokaan pohjan päälle ja tasoita pinta. Nosta toinen kakkupohja täytteen päälle tiiviisti. Kostuta pohja mehulla. Levitä loput täytteestä levyn päälle ja tasoita pinta. Peitä vuoka ja nosta kylmään hyytymään yön yli.
Irrota vuoan reuna ja leivinpaperi reunasta. Siirrä kakku vadille kakkupaperin päälle. Sulata suklaarakeet vesihauteessa tukevan muovipussin kulmassa. Leikkaa kulmaan pieni reikä ja pursota leivinpaperille kuvioita, esimerkiksi tähtiä. Nosta kuviot hetkeksi kylmään jäähtymään. Irrota kuviot paperista ja asettele koristeiksi kakkuun. Tarjoa kahvipöydässä tai jälkiruokana marja- tai hedelmäkastikkeen kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.